KIPULÄÄKEASIAA JA ESIKOISEN SAIRASTUMINEN!

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa teille kuulumisistani. Ne jotka seuraavat "Kivun kahdet kasvot" -somekanavia tietävätkin asioistani yleensä enemmän, mutta nyt haluan jakaa jotain tänne varsinaisen bloginkin puolelle. Somekanavani (Facebookissa ja Instagramissa) löytyvät blogin nimellä hakemalla tai sivun oikeasta reunasta someikonien kuvia painamalla. Ne eivät näy automaattisesti puhelimella, vaan sivun alareunasta täytyy vaihtaa ensin verkkonäkymä. Samalla tavoin täytyy toimia, mikäli ylipäätään haluaa sivuvalikot näkyviin puhelimen kautta blogin sivuja lukiessa.

Mutta siirrytään sitten varsinaisiin kuulumisiini. Elämäni on ollut viime viikkoina hyvin hektistä ja ajoittain myös raskastakin. Osittain taloushuolienkin, mutta myös siksi, että rakastan kaikkea kauneuteen ja meikkaamiseen liittyvää, aloitin Oriflamen jälleenmyyjänä. Haluan myös tuntea olevani edes pienesti vielä mukana työelämässä, työkyvyttömyyseläkkeestäni huolimatta. 

Oriflame edustaa laadusta kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita kaikenikäisille. Oriflamen verkkokauppani kautta voit tilata näitä ihania tuotteita ja tukea samalla minua taloudellisesti. Verkkokauppani linkki löytyy tämän postauksen lopusta.

Olen tykännyt kovasti työskennellä Oriflamen jälleenmyyjänä työkyvyttömyyseläkkeen ohessa, mutta toki tällä voinnilla se on ajoittain haasteellista ja vie minulta paljon aikaa. Tällainen kotoa käsin ja omaan tahtiin tehtävä osa-aikainen työ onkin ainoita asioita, mihin voinnillani "nipinnapin" kykenen. Uuden jälleenmyyjän työn ja viime aikojen haasteiden takia en ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoittaa blogia kovinkaan tiheästi. Yritän kuitenkin parhaani mukaan korjata tilannetta! Onhan tämä blogi minulle ja monelle lukijalle kovin tärkeä.

Stressiä kipulääkityksestä

Kirjoitin aiemmin blogiini kipulääkityksestä ja kivunhoidosta omalla kohdallani. Kokemukseni mukaan kipulääkecomboni on minulle "elintärkeä"! Ilman sitä kipuni olisivat sietämättömän ja toimintakyky nolla. Postauksen voit lukea täältä: Elintärkeä kipulääkitys ja muut kivunhoitokeinoni!

Pahin painajaiseni jo vuosien ajan, on ollut ajatus siitä, että joku lääkäri saisi päähänsä purkaa kipulääkitykseni tai jonkun osan siitä. USA:n ja Britannian opiaattikriisien takia, jotkut lääkärit ovat nimittäin yhtäkkiä päättäneet purkaa joiltakin kipukroonikoilta opiaattilääkityksen pois. Olen itsekin kuullut tällaisista tapauksista ja pelännyt milloin näin käy omalle kohdalle. Lisäksi vuonna 2019 KELA on kehoittanut lääkäreitä vähentämään opiaattien käyttöä potilailla. https://www.kela.fi/-/kela-lahettaa-laakareille-palautetta-vahvojen-opioidien-maaraamisesta Opiaattien käyttö muussa kuin syöpäkivunhoidossa on kuitenkin ollut julkisessa keskustelussa jo vuodesta 2015 lähtien.

Koska olen aloittanut kuntoutuksen ja työnteon pienesti kotoa käsin vuosien tauon jälkeen, koin lyhytvaikutteisen opiaattiannokseni riittämättömänä. Se menee minulla varsin pienellä annoksella. Niimpä jätin terveyskeskuslääkärilleni soittopyynnön asian tiimoilta.

Hän tyrmäsi ehdotukseni välittömästi ja täysin yllättäen ehdottikin minulle opiaattien purkamista kokonaan pois osastolla kipulääkevieroituksessa. Hän oli nimittäin äskettäin katsonut brittäläisdokumentin opiaattien lisääntyneestä käytöstä potilailla ja niiden vaaroista. Olin ehdotuksesta aivan pöyristynyt ja suorastaan shokissa hetken aikaa! Se tuli minulle täysin yllätyksenä, joten en osannut siihen mitenkään varautua ja sanoa kunnolla perustellen omaa kantaani. 

Puhelun jälkeen romahdin henkisesti. Itkin lattialla suoraa huutoa ja mieleeni tulvi kaikki ne kamalat muistot siitä kipuhelvetistä, missä elin ennen opiaattilääkityksen aloittamista.

Tämä kuva on otettu lääkärin soiton jälkeen.

 

Jouduin tuolloin ravaamaan päivystyksessä ja viettämään paljon aikaa sairaalassa osastohoidossa kovien kipujen takia. En voinut huolehtia kouluikäisistä lapsistani ja lastensuojelu hätyytteli minua. Menetin silloisen miesystävänikin ja elämäni oli pelkkää kipua. Lopulta minulle kuitenkin aloitettiin sairaalassa opiaatit ja pääsin vihdoin rauhassa kotiin kuntouttamaan itseäni.

Kuitenkin tuossa vaiheessa olin jo menettänyt kipujen takia lähes kaiken! Kuten työn, liikuntakyvyn (vaikka olin entinen himourheilija), parisuhteen ja myöhemmin lasteni lähihuoltajuuden. Lopulta tarvitsin myös pyörätuolin ulkoilun tueksi sekä arkeeni avustajien apua.

Sieltä aloin kuitenkin pikkuhiljaa kuntouttamaan itseäni ja löysin uusia unelmia ja sisältöä elämään. En ole todellakaan valmis menettämään kaikkea uudestaan!

Eihän opiaatit ole minunkaan kohdallani mikään "taikanappula", millä olisin saanut kaiken menetetyn takaisin. Mutta yhdessä muiden kipulääkkeiden ja omien lääkkeettömien hoitokeinojen avulla, ne on tehnyt kivuistani siedettäviä ja mahdollistanut pienen toimintakyvyn. Siihen minun on tyytyminen, koska todella harvoin kroonisia kovia kipuja saadaan täysin hallintaan!

Niinpä pari päivää pohdittuani asioita, päätin jättää lääkärilleni uuden soittopyynnön. Valmistauduin huolellisesti puhelua varten muistiinpanojen kera. Kerroin hänelle historiastani, koska hän on ollut lääkärinäni vasta vähän aikaa ja perustelin, miksi opiaattilääkityksen jatkaminen minun kohdallani olisi välttämätöntä. Puhelun loputtua lääkäri oli asiasta kanssani samaa mieltä ja minä huokasin todella syvään helpotuksesta!

Ymmärrän hyvin sen, että lääkärini ei suostu nostamaan opiaattiannostustani yhtään ylöspäin, vaikka sillä saataisiin minulle ehkä hieman lisää toimintakykyä. Toivoin alunperin kipulääkenostoa turvaamaan minulle parempaa toimintakykyä, yrittäessäni työskennellä pienesti kotoa käsin. Minun on kuitenkin nyt tyydyttävä tähän ja yritettävä löytää kipulääkkeen noston tilalle muita keinoja jatkaa Oriflamella.

Esikoisen paha sairastuminen

Samaan syssyyn oman lääkekriisini kanssa, armeijassa kansainvälisissä valmiusjoukoissa oleva esikoiseni sairastui pahasti! Hän on joutunut olemaan sairaslomalla jo kolmatta viikkoa ja sairasloma jatkuu ainakin vielä maaliskuun loppuun saakka. Hänen koko uransa armeijassa on vaakalaudalla! Se on todella harmi, koska rauhanturvaajaksi pääseminen oli poikani unelma ja alku armeijassa lähti niin lupaavasti käyntiin!

Kasimir sai siis mononukleoosin (ent. "pusutauti") armeijassa ja oireet ovat olleet taudin vakavammasta päästä. Perna on ollut turvoksissa, minkä vuoksi hän ei ole saanut rasittaa itseään laisinkaan. Perna voisi nimittäin muuten pahimmassa tapauksessa revetä. Myös maksa on tulehtunut ja maksa-arvo huidellut yli 600:n (minkä pitäisi normaalisti olla 5-50 U/L). Mononukleoosista voit lukea lisää täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00585

Mononukleoosin lisäksi hän sai jonkin tulehduksen keuhkoihinsa (poikani ei tupakoi). Sen takia lääkäreiden oli aluksi vaikea diagnosoida mononukleoosi. Oireet alkoivat kovalla kuumeilulla ja yskällä. Yskä ei ole mononukleoosin tyypillinen oire. Keuhkot onneksi edes paranivat nopeasti, mutta mononukleoosi ei. Kasimir on nyt ollut kotonaan Kuopiossa sairaslomalla ja käy verikoekontrolleissa.

Olin aluksi todella huolissani Kasimirin henkisestä jaksamisesta huoleni lisäksi hänen fyysisestä voinnistaan. Kasimir itse puolestaan murehti alkuun jopa vointiaankin enemmän armeijaurastaan ja kuinka se käy. Esim.haluamansa aliupseerikoulu meni nyt häneltä ainakin "ohisuun" sairastelun takia, koska hän ei mukana harjoituksissa keräämässä sinne vaadittavaa pistemäärää. Lohduttelin häntä kuitenkin, että terveys on kaikista tärkein asia eli se, että hän nyt  toipuisi mahdollisimman pian ja hyvin mykoplasmasta. Siitä nimittäin, kun voi seurata myös hyvin vakavia jälkitauteja (kuten aivokalvontulehdus) tai jäädä häjy monen kuukauden uupumus ja väsymys elimistöön. Joillekin se on puhkaissut myös väsymysoireyhtymän (CFS).

Lohduttelin myös, että kaikki muut asiat kyllä selviää ja järjestyy aikanaan. Kerroin, että jos, vaikka entiset unelmat joutuisi jättämään taakseen, niin varmasti löytyy tilalle uusia, mitä kohti mennä. Muistutin oman elämäni esimerkistä, kuinka nousin entisten unelmieni raunioilta ja löysin ajan mittaan uusia unelmia! Niistä voi lukea lisää postauksestani "Kipukroonikkokin tarvitsee mielestäni unelmia: https://kivunkahdetkasvot.blogspot.com/2021/01/?m=0

Huoleni Kasimirin henkisestä jaksamisesta kuitenkin osittain helpotti, hänen päästyään kotiinsa toipumaan. Hän alkoi nimittäin selvästi kuullostaa iloisemmalta, vaikka onkin edelleen täysin toipilas ja väsymys on todella rajua. Kuitenkin oman kodin rauha, vapaus ja hyvä ruoka ovat edesauttaneet toipumista niin henkisesti, kuin fyysisestikin.

Viimeksi, kun puhuimme puhelimessa, ilahduin kovin, kun kuulin Kasimirin tehneen jo varasuunnitelmia. Hän aikoo hakea ammattikorkeakouluihin rakennusmestariksi ja fysioterapeutiksi. Lähinnä aluksi sillä asenteella, että näkisi millaiset pääsykokeet niihin on. Hänellä on ollut myös jo vuosia haaveena "reppureissaaminen" jossain välissä, mutta sitten hän innostui rauhanturvajoukoista ja pääsi, kuin pääsikin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin Poriin.

Mielestäni tärkeintä on, että on unelmia ja tavotteita, vaikka välillä näyttäisikin melko epävarmalta ja jopa kaaottiselta. Itse pidän myöskin sitä tärkeänä, että ne olisivat edes jokseenkin realistisia, jotta ne voisi joskus saavuttaa. Mutta mielestäni unelmat voivat muuttua ja muovautua matkan varrella. Joskus voi tulla ikävä kyllä esim.sairauksia, mitkä ovat hidasteena tai jopa esteenä joidenkin unelmien toteutumiselle, mutta aina voi löytää uusia unelmia tai uudenlaisia keinoja saavuttaa edes osia entisistä unelmista.

Miten tästä eteenpäin? 

Nyt on ensisijaisen tärkeää olla Kasimirin tukena ja toivoa, että hän toipuisi mahdollisimman hyvin ja nopeasti Mykoplasmasta ja sen seuraamuksista niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Se on minulle kaikista tärkeintä. Ja, että hän ei vallan masentuisi ja lannistuisi, mikäli haaveet urasta rauhanturvaajana jäisivät kokonaan sairastelun takia.

Oman elämäni suhteen puolestaan, minun täytyy taas kerran hyväksyä se, että kipuihini ei ole saatavilla tämän parempaa apua, enkä voi kipulääkitykseenkään liikaa turvautumalla saada nykyistä enempää toimintakykyä eli lääkitystä ei voida nostaa tai lisätä. Jäljelle jää siis fysioterapian ja oman tahtotilan avulla kuntoutuminen nykyisellä lääkityksellä, niin pitkälle, kuin se näillä keinoin onkaan mahdollista.

Kovin paljon nykyisestä en voi rasituksen määrää nostaa tai saan sietämättömän kovat "jälkikivut" ja uupumuksen, mikä kestää jopa päiviä. Tällä hetkellä arkeeni kuuluu kävelyä hyvin vähän. Yritän kuitenkin pitää siitä vähästä edes kiinni, ettei kävelykyky häviä kokonaan.

Haluaisin jotenkin onnistua säilyttämään elämässäni nämä mukavat löytämäni asiat huonohkosta kiputilanteestani ja toimintakyvystäni huolimatta (kuten tämän blogin pitäminen somekanavineen ja työni Oriflamella). Lisäksi täytyisi tietysti selviytyä arjesta ylipäätään kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja samalla itseäni kuntouttaen mahdollisuuksien mukaan.

Tällä hetkellä puuhaa on vointiini nähden liikaa, mutta toisaalta välillä tavotteita hieman laskemalla ja ajankäyttöä tehostamalla, uskoisin voivani selviytyä näistä kaikista asioista. Se vaatii kuitenkin nyt hieman tasapainottelua ja opettelua.

Millaista teidän elämänne ja arkenne on tällä hetkellä? Elättekö ruuhkavuosien keskellä vai kenties työkyvyttömyyseläkkeellä? Olisi kiva kuulla kommenteissa millaisessa elämäntilanteessa itse kukin lukijani elää:) Mielelläni otan myös vinkkejä vastaan ajankäytön hallintaan!

Rakkaudella, Anne 

ps. Tässä lupaamani Oriflame-verkkokauppani linkki: https://fi.oriflame.com?store=annemarivalta

Tilaamalla ihanaa kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita ym. verkkokauppani kautta, tuet samalla minua kohti unelmiani ja taloudellista pärjäämistä:) Kiitos siis jokaisesta tilauksesta! 

Otathan rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvitset apua tuotteiden valinnoissa tai tilaamisen kanssa:) Minuun voi ottaa yhteyttä "Kivun kahdet kasvot"-blogini yhteystietojan kautta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen annemarinkauneussivut@gmail.com 

On ollut ihanaa päästä testailemaan Oriflamen laadukkaita meikkejä, joita tässäkin kuvassa olen käyttänyt.

 

ELINTÄRKEÄ KIPULÄÄKITYS JA MUUT KIVUNHOITOKEINONI!

Tässä postauksessa avaan teille kivunhoitokeinojani ja selviytymistäni kipujen kanssa. En ole kivunhoidon ammattilainen, mutta näiden melkein 20 kipuvuoden aikana, olen oppinut tuntemaan kroppani ja mieleni niin hyvin, että tiedän suurinpiirtein, mitkä kivunhoitokeinot toimivat minulle parhaiten. 

Kipulääkitys

Kokemukseni mukaan näin kovien kroonisten kipujen hoidossa tarvitaan usein useammasta eri kipulääkkeestä koostuvaa lääkehoitoa. Niin on minunkin tapauksessani. Kroonisia kipuja ei kuitenkaan yleensä saada kipulääkityksellä tai sen lisänä millään muillakaan keinoilla kokonaan pois. Sen sijaan kipulääkityksen tehtävänä on taittaa kivuilta pahin terä pois eli ikäänkuin "tylsyttää puukko ja sen iskut, niin ettei se uppoa lihaan."!

Minun kohdallani toimiva kipulääkkeiden yhdistelmä on koko kivunhoidon perusta. Ilman sitä, en voisi elää, koska kivut veisivät kaikki voimani ja koko elämänhaluni! Kipulääkitys tekee kivuistani jotenkuten siedettäviä ja mahdollistaa siten elämisen. Se turvaa myös osaltaan edes tämän jäljellä olevan vähäisen toimintakykyni.

Ilman kipulääkitystä joutuisin makaamaan ja asumaan sairaalassa 24/7 epäinhimillisen kovissa tuskissa. Elämäni olisi pelkkää kärsimystä! Se veisi elämänhaluni kokonaan eikä sellainen olisi ihmisarvoista elämää. Siksi väitän, että kipulääkitys on minulle elintärkeä.

Lääkevastaiset ihmiset kauhistelevat lääkemääriäni!

Jotkut ihmiset ovat hyvin lääkevastaisia eivätkä haluaisi edes tarpeen tullen käyttää tällaisia "myrkkyjä".  Monet lääkevastaiset ihmiset (jopa hoitohenkilökuntaan kuuluvat), kauhistelevat kipulääkemääriäni! Kauhistelen minä sitä itsekin.  En ole todellakaan iloinen siitä, että tarvitsen tällaisia lääkemääriä elääkseni, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, mikäli haluan elää ihmisarvoista elämää! Jos en tarvitsisi joka ikistä pilleriäni todenteolla, niin en missään nimessä käyttäisi niitä. 

Kipulääkitys on monelle kipukroonikolle tärkeä osa kivunhoitoa.

Antaisin mitä vain, jos kipuni olisivat siedettävällä tasolla ihan vain "kissavideoita Youtubesta" katsomalla (joka on muuten yksi kivunhoitokeino oikeastikin!), mutta kun se ei minun tapauksessani riitä. Silti katson kyllä useinkin pahoina kipuhetkinä Youtubesta videoita odotellessani kipulääkkeen vaikutusta, koska sillä saan aivoilleni mahdollisesti muuta tekemistä, kuin kivun kokeminen.

Minusta on ymmärrettävää, että ihmiset kauhistelevat lääkemääriäni, mutta sillä verenpaineeni saa nousemaan, jos aletaan väittämään, että en tarvitse niitä ja ,että lääkkeettömilläkin kivunhoitokeinoilla pääsee jopa parempaan tulokseen! 

Minä tunnen kroppani ja kipuni paremmin, kuin kukaan muu. Ja olen näiden melkein 20 kipuvuoden aikana kokeillut kaikki mahdolliset lääkkeettömät ja lääkkeelliset kivunhoitokeinot taistelussa kipuja vastaan. Totta on myös se ikävä tosiasia, että jos olisin rikas, niin kivunhoitokeinovalikoimaa olisi enemmänkin, nimenomaan niissä lääkkeettömissä vaihtoehdoissa. 

Silti rahakaan tuskin poistaisi sitä tosiasiaa, ettei mikään lääkkeetön hoitokeino yksinään riitä minun tapauksessani pitämään kipuja siedettävällä tasolla. Minulle, kun on jo muodostunut näiden vuosien aikana jonkinlainen kuva siitä, mitkä keinot minulle mahdollisesti toimii kipulääkityksen rinnalla ja, mitkä puolestaan saattavat jopa pahentaa tilannetta. 

Minun puolestani siis lääkevastaiset ihmiset saavat pitää kuvitelmansa, että "kissavideot" on parempi lääke minulle, kuin esim. opiaatit, mutta tiedän, miten asian laita on omalla kohdallani. Enkä todellakaan ala kuuntelemaan mitään paasausta lääkkeettömistä "simsalapim"-hoitokeinoista edes heiltä, joilla on kokemusta jonkinlaisista kroonisista kivuista. 

Kipu, sen kokeminen, kovuusaste, kipujen syyt jne. ovat hyvin yksilöllisiä eikä niitä voi lähteä vertaamaan toisiinsa. Jonkinlaista käsitystä henkilön tilanteesta antaa kuitenkin se, miten invalidisoivan kovia kivut ovat eli, mihin henkilö pystyy tai ei pysty, tarvitseeko hän minä verran apua ja apuvälineitä jne.

Vähän aihetta läheltä liipaiseva tekstini "Älä tyrkytä neuvojasi kipukroonikolle" löytyy tästä linkistä: https://kivunkahdetkasvot.blogspot.com/2020/03/kipukroonikolla-riittaa-neuvonantajia.html?m=0 Kannattaa muistaa se, että kipukroonikot (varsinkin pitkään sairastaneet) ovat omien kipujensa parhaita asiantuntijoita. Joku pärjää ilman kipulääkitystä, joku toinen taas ei. Kaikki kivunhoitokeinot eivät sovi kaikille, vaan on täysin yksilöllistä, mikä sopii kenellekin.

Muut kivunhoitokeinoni kipulääkityksen lisäksi

Kipulääkityksen lisäksi tarvitsen ja käytän päivittäin paljon muitakin kivunhallintakeinoja tukemaan lääkityksen tehoa. Toiseksi tärkein kivunhallintakeinoni on lepo sekä rasituksen määrän rajoittaminen.

Se ei toimi kaikilla yhtä hyvin, mutta on minun tapauksessani äärimmäisen tärkeä kivunhoidon "kulmakivi". Kipuni nimittäi  pahenevat kaikesta rasituksesta. Jopa istuminenkin sattuu liikaa silloin, kun kivut ovat pahimmillaan. Silti kävely ja muu vastaava toiminta on ihan pahimpia kipujen pahentajia. Levolla en tarkoita niinkän unta (vaikka sekin on älyttömän tärkeää ja yksi kivunhoitoni kulmakivistä myös), vaan lepoasennossa makaamista. 

Levon lisäksi ylipäätään rasituksen minimoiminen ja omien rajojen tietäminen on tärkeää. Onneksi kuitenkin fysioterapian ja oikeanlaisen harjoittelun avulla, voin varovasti kehittää osittain rasituksen sietokykyäni. Se on rankkaa ja kivuliasta, mutta ei täysin mahdotonta. Siksi levon ja rasituksen oikea suhde on tärkeää eli ihan kokonaan ei kannata jäädä sänkyyn makaamaan kovista kivuista huolimatta, koska muuten ei kohta oikeasti pääse ylös sängystä!

Aiemmin yksi ns. pikahoitokeinoni oli paikallislämpö (esim.lämpötyyny), mutta myöhemmin elimistöni herkistyi sille ja toisin, kuin lääkäri luuli, tilanne ei palannut ennalleen pitämällä taukoa lämpöhoidoista. Onneksi kuitenkin ei iholle suoraan tuleva lämpö auttaa ja sopii minulle edelleen eli sauna ja auringon lämpö tekevät hyvää. Ikävä kyllä elimistöni ei muutoin ole kestänyt auringossa oloa enää ollenkaan aivoverenvuodon jälkeen,  joten en voi kesäisin makoilla lainkaan rannoilla ottamassa aurinkoa. Mutta onneksi kesällä on varjossakin lämmintä ja se jo riittää elimistöäni voimaan paremmin.

Sen sijaan kylmä kaikessa muodossaan on elimistölleni kauhistus! Siksi syksy ja talvi ovat minulle vaikeampaa aikaa. Joillakin kipukroonikoilla tilanne on päinvastainen eli lämpö on heille kauhistus ja kylmä auttaa kipuihin. Se on täysin yksilöllistä, kumpi kenellekin sopii vai sopiiko kumpikaan ja selviää vain kokeilemalla. 

Ammattitaitoinen manipulatiivinen fysioterapia on kropalleni hyvin tärkeää. Se lievittää varsinkin lantionalueen selän puolen kipuja sekä lisää erityisesti kävelykykyä, mutta myös muuta toimintakykyä. Rasituksen sietokykyni kasvaa paljon säännöllisellä fysioterapialla. 

KELA ei ole kuitenkaan myöntänyt minulle koskaan fysioterapiaa ja minulla on ollut vaikeuksia saada fysioterapiaan rahoitusta, joten aina, kun olen edennyt kuntoutumisessani, rahat ovat loppuneet ja sitä myöten koko fysioterapia.

Silloin, kun kivut eivät ole aivan sietämättömän kovat, niin käytän paljon kivunhallintakeinona aivojen toiminnan ohjaamista johonkin tekemiseen. Kun täyttää aivonsa jollakin keskittymistä vaativalla mieluisalla tekemisellä, niin se vie huomion pois kivuista ja ikäänkuin vaimentaa kipusignaalien voimakkuutta. Sellaista puuhaa on minun tapauksessani esim. blogihommat, videoiden katselu, puhelimessa puhuminen jne. 

Se, miten paljon keskittymistä vaativaa hommaa voin tehdä, riippuu kivun kovuudesta sekä yleisestä voinnista ja jaksamisesta. Jos kivut ovat lähes sietämättömän kovat ja olo kaiken lisäksi kovin väsynyt, ainoiksi vaihtoehdoiksi jää sängyn päällä musiikin kuuntelu, päiväkirjaan kirjoittaminen, tv:n tai Youtube-videoiden katselu jne. Silloin jopa puhelimessa puhuminen on liian vaativaa hommaa. 

Varjopuolena keskittymisessä johonkin, on se, että kun oikein kovasti käytän aivojani, niin saan aina fatiikkioireita eli aivosumua ja kovaa väsymystä. Fatiikkioireet ovat pahentuneet huomattavasti aivoverenvuodon jälkeen. 

Jos minulla olisi taloudellisia resursseja, niin näiden lisäksi kokeilisin erilaisia hemmotteluhoitoja, mitkä auttaisivat elimistöäni ja mieltäni rentoutumaan. Kokeilisin myös akupunktiota pidemmän ajan (olen päässyt kokeilemaan sitä vain kahdesti). 

Psykofyysinen fysioterapia voisi olla myös toinen vaihtoehto. Noiden lisäksi on varmasti paljon muutakin, mitä rahalla saisi. Ei kuitenkaan varmaankaan mitään "hokkuspokkus"-keinoa, mikä veisi kivut lähes kokonaan, mutta silti keinoja, mitkä tukisivat kipulääkityksen mukanaan tuomaa apua.

Epätoivoissani olen kokeillut myös ns."uskomushoitoa"!

Olen kokenut myös ajanjakson, jolloin epätoivoisena hetkenä kokeilin viimeisillä rahoillani erilaisia "uskomushoitoja", kun näytti siltä ettei lääketiede voi auttaa minua.  Tosiasiassa vaikutti siltä, että ketään ei edes kiinnostanut todellista etsiä minulle apua.

Olin masentunut, haavoittuvainen ja epätoivoinen. Minulle oli silloin helppoa "myydä" mitä tahansa mukamas kipuja lievittävää uskomushoitoa. Kokeilin mm.reikihoitoa, kaukoreikihoitoa, magneettikoruja, rukousta, joitakin ravintolisiä yms. 

Eihän niistä minulle mitään apua ollut, mutta rahat hupenivat nopeasti. Jotkut väittävät kyllä saaneensa apua monenlaisista uskomushoidoista. En ala kiistelemään siitä, onko se lumevaikutusta vaiko ei, mutta pääasia on, että ovat löytäneet heille sopivat kivunhoitokeinot.

Mahdollisimman stressitön ympäristö ja elämäntyyli tukee kivunhallintaa

Jatkuva kova kipu on kova stressi kipukroonikon mielelle ja elimistölle. Siksi kipukroonikon olisi tärkeää viettää mahdollisimman stressitöntä elämää ja elää olosuhteissa, mitkä pikemminkin tukevat hyvää oloa ja kivunhallintaa.

Omalla kohdallani se ei ole lainkaan toteutunut! Se johtuu osittain minusta riippumattomista syistä, huonosta tuurista ja osin omista epäedullisista valinnoista. Elämäni on siis ollut enimmäkseen rankkaa muutenkin, kuin pelkästään kipujen takia. 

Siihen on sisältynyt mm.epäonnistuneita parisuhteita, vaikeita ihmissuhteita, monia muuttoja, taloudellista jatkuvaa ahdinkoa ja stressiä, ikäviä ja vaikeita elämäntapahtumia joko itselle tai lähipiirille jne. 

Tilannetta ei ole helpottanut saamani huono kohtelu sairaanhoidossa ensimmäisinä sairausvuosinani. Olen joutunut taistelemaan paljon saadakseni asiallista kohtelua ja edes jonkinlaista sairaanhoitoa. Lisäksi olen joutunut taistelemaan saadakseni tarvitsemiani palveluja ja apuja sosiaalitoimesta ja KELA:lta. Taistelu fysioterapiasta jatkuu edelleen (jota en ole siis koskaan saanut KELA:lta!) 

Psyykkisten voimavarojen tukeminen on tärkeää taistelussa kipuja vastaan

Krooniset kivut lisäävät paljon riskiä sairastua masennukseen. Moni kipukroonikko sairastaakin sen jossain vaiheessa. Minullakin on diagnosoitu toistuva vakava masennus, mistä kyllä näyttäisin vihdoinkin parantuneeni! 

Kun etenin kroonisten kipujen kanssa siihen vaiheeseen, että minulle kerrottiin, ettei terveydenhuollolla ollut enää keinoja auttaa minua, niin pelkäsin romahtavani lopullisesti. 

Olin kuitenkin alkanut ennen sitä pikkuhiljaa toteuttamaan enemmän hyvää mieltä tuottavia asioita ja ottanut askeleita kohti unelmiani. Elämäni ei ollutkaan enää pelkkää luopumisen tuskaa vuodesta toiseen.

Niimpä sen voimin sisuunnuin ja päätin etten antaisi uutisten lääketieteen keinojen loppumisesta kohdallani, musertaa minua. Päätin hyväksyä krooniset kivut osaksi loppuelämääni ja toteuttaa unelmiani kivuista huolimatta. 

Sen myötä paranin toistuvasta vakavasta masennuksesta enkä ole joutunut enää käymään terapiassa tai kokeilemaan toinen toistaan hurjempia mielialalääkkeitä. Eräs kipukynnystä nostava mielialalääke menee kyllä vielä, mutta niin pienellä annoksella, että se on alle minimihoitotason. En ole myöskään ollut enää lähelläkään joutua psykiatriselle osastolle "lataamaan akkuja".

Mutta siinä vaiheessa sairausprosessia, kun on vielä aivan rikki kroonisten kipujen takia, niin kaikki nuo em.keinot mielenterveyden tukemiseksi voivat olla tarpeen! Minullekin ne ovat aikoinaan olleet hyödyllisiä ja välttämättömiä. 

Lisää masennuksen hoitokeinoista- ja omahoitokeinoista voit lukea täältä: https://kivunkahdetkasvot.blogspot.com/2020/02/en-halunnut-kuolla-mutta-en-olisi.html?m=0 Olen kertonut postauksessa myös lisää ajanjaksosta, jolloin "uin syvimmässä vesissä" kipusairaushistoriassani.

Rakkaudella, Anne 

KUIN KUOLLUT KANA

Tällä kertaa postauksen sisältö on melko erilainen, koska huumori on iso osa elämääni ja vaihtelu virkistää. On myös tärkeää osata välillä "nauraa itselleen" ja olla vähemmän vakava vaikeidenkin asioiden keskellä. Se auttaa jaksamaan. Kunnon "räkänaurut" hyvän ystävän kanssa voi korvata kalliin terapiatunnin! Vaikka onhan terapiallekin paikkansa ja julkiselta puolelta anottu terapia ei onneksi maksa mitään. Ymmärsitte kuitenkin varmaan, mitä tarkoitin?

Julkaisen tässä postauksessa siis mustalla huumorilla tehdyn runon kipujen lähinnä kipulääkityksen aiheuttamista sivuoireista. Runo siis perustuu tositapahtumiin, hehhee.

Se on tehty alunperin pikaisesti rustaten kipuvertaistukiryhmälle piristykseksi ja se julkaistiin luvallani myös Suomen Kipu RY:n Kipupuomi-lehdessä vuonna 2013. 

Halusin vain päivittää runoa nyt hieman blogia varten, koska oirekirjokin on kasvanut näiden vuosien varrella. Tokikaan kaikki niistä eivät runoon mahtuneet tai siitä olisi tullut liian pitkä. Mutta pidemmittä puheitta, tässä on teille runoni "Kuin kuollut kana"!

KUIN KUOLLUT KANA

Turvotus ja painonnousu,

ei ainakaan tipu yltäni housut.             

 Ajatuksenjuoksun hitaus,

suusta kuuluu enää pihaus.

Hampaatkin täynnä kariesta,

siellä on bakteereille oiva mesta.

Hiukset ne jo päästä karkas,

enää puuttuis liikavarvas.

Auton ratin taakse en mä sovi,

koska saattaisin nukkua siellä tovin.

Lääkkeetkin sumentaa mun pään,

hyvä jos enää eteeni nään.

Mut jos jättäisin nää pillerit pois,

enpä enää elää kivuiltani vois.

Siispä valitsen kahdesta pahasta,

mikä kulloinkin tuntuu parhaalta.

Teki niin tai näin, 

olen kuin kuollut kana.

Se juoksee aikansa ilman päätä,

"Hei kaverit varokaa, mä taas tulen täältä!".

Luovuta en kuitenkaan,

vaikka elämä kuinka takkuaa.

Siis ei muuta kuin glitteriä peräpukamiin ja menox,

sanoi Annie Lennox!