35-VUOTIAANA SUORAAN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE ILMAN KUNTOUTUSTA!

Työ- ja opiskeluhistoriani

Opiskelin nuorena vuoden ajan merkonomiksi, mutta raskauden takia jätin koulun kesken ja jäin hoitamaan lapsiani kotiin yhteensä neljäksi vuodeksi. Lähes kaikki ympärilläni kyllä painostivat minua viemään lapset hoitoon ulkopuoliselle ja palaamaan opiskelemaan, mutta minä halusin nuoresta iästäni huolimatta hoitaa lapsia kotona heidän ollessaan ihan pieniä, enkä antanut asiassa periksi.

Lapset synnytin 2,5 vuoden ikäerolla ja olisin hoitanut heitä kotona, kunnes nuorin lapsistani olisi täyttänyt kolme vuotta, mutta rankan avioeron takia koin kuitenkin parhaaksi palata opiskelemaan suunniteltua aikaisemmin. Ratkaisu olikin varmasti siinä tilanteessa paras vaihtoehto niin lasten, kuin omaa hyvinvointianikin ajatellen.

En kuitenkaan halunnut palata aikaisempien merkonomi-opintojen pariin löydettyäni hoitovapaalla ollessani kutsumusammattini. Niimpä aloitin lähihoitaja-opinnot aikuispuolella, koska halusin tehdä työkseni jotain merkityksellistä, missä voisin auttaa ihmisiä.

Koulussa tunsin heti olevani oikealla alalla ja valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2007. Pääsin valmistuttuani tekemään eri pituisia sijaisuuksia vanhusten parissa.

Töissä ollessani krooniset lantionalueen kipuni kuitenkin pahenivat radikaalisti (mahdollisesti rasituksesta johtuen) ja nivelenikään eivät tuntuneet kestävän lähihoitajan työtä, vaikka olin hyvässä fyysisessä kunnossa ja urheilin monipuolisesti vapaa-ajallani. 

Sen takia jouduin olemaan usein lyhyillä sairaslomilla, kunnes lopulta kivut olivat jo niin pahat, että jouduin pidemmäksi aikaa kotiin kesällä 2009. Sinä aikana silloinen lähihoitajan sijaisuuteni loppui eikä minulle tietenkään edes tarjottu jatkosopimusta.

Ajattelin jonkin aikaa sairaslomalla oltuani kokeilla kestäisikö kroppani opiskelua, joten hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Tavoitteenani olisi ollut etsiä fyysisesti kevyempiä sosiaalialan töitä valmistumisen jälkeen. 

Rakastin koulua yli kaiken ja menestyin loistavasti opinnoissa! Ikävä kyllä saamatta kunnollista ja asiantuntevaa hoitoa, kipuni jatkoivat pahenemistaan. Lopulta ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen en kyennyt enää opiskelemaankaan, vaikka lähiopetusta oli vain viikon verran kuukaudessa. En olisi myöskään selvinnyt vointini takia  työssäoppimisjaksoista, joten niistä en saanut suoritettua yhtäkään.

Työkyvyn menettäminen

Työ- ja opiskelukyvyn menetys on usein yksi suurimmista kipukroonikon luopumisista ja menetyksistä elämässä terveyden lisäksi! Sen käsitteleminen on pitkä prosessi ja voi sisältää monenlaisia vaiheita.

Yhteiskunnassamme arvostetaan työelämää ja menestymistä. Ihmisiä saatetaan jopa arvottaa sen perusteella, mitä työtä tekevät. Siksi työelämästä sairauden takia poisjääminen voi aiheuttaa arvottomuuden- ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka se ei olekaan oma syytä, ettei kykene enää tekemään töitä. Oman kokemukseni mukaan se tahtoo kuitenkin joiltakin ihmisiltä unohtua. 

Sen lisäksi, että työelämästä pois joutuminen aiheuttaa  monenlaisia negatiivisia tuntemuksia ja joidenkin ihmisten ikävää suhtautumista kipukroonikon tilanteeseen, niin se tietenkin huonontaa mahdollisesti radikaalistikin kipukroonikon taloudellista pärjäämistä. Se puolestaan lisää stressiä ja syrjäytymistä, kun rahat eivät meinaa riittää välttämättömyyksiin eikä ole taloudellisia varoja harrastaa tai käydä missään. 

Työkyvyn menetys on kipukroonikolle yleensä "kova paikka"!

Työkyvyttömyyseläkkeelle ilman kuntoutusta!

Suomessa ei ole kovin helppoa päästä työkyvyttömyyseläkkeelle! Moni joutuu eläkkeen sijaan "roikkumaan" kuntoutustuella peräti vuosien ajan (tai olla pahimmillaan jopa työttömänä työnhakijana, vaikka olisikin täysin työkyvytön!) ennen pysyvälle eläkkeelle pääsyään. 

Minullakin on kokemusta ensin sairauspäivärahalla ja sitten kuntoutustuella olosta vuosien ajalta. Jossain vaiheessa jouduin olemaan byrokratian takia myös työttömänä työnhakijana, vaikka olinkin työkyvytön ja kuntoutustuella. En muista tarkkaan johtuiko tilanne siitä ettei KELA hyväksynyt sairaspäivärahahakemustani, mutta jotenkin se taisi liittyä kuitenkin KELAAN.

Hulluinta kohdallani on ollut se, että en ole koskaan näiden sairausvuosieni aikana saanut KELA:lta minkäänlaista kuntoutusta, kuten esim.fysioterapiaa! Sen sijaan minut laitettiin pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle 35-vuotiaana ilman yritystäkään kuntouttaa minua edes osatyökykyiseksi!

Minun ja lähes kaikkien, joille olen asiasta kertonut, on ollut vaikeaa käsittää, että tällaista oikeasti tapahtuu Suomessa. Mutta kyllä, luit oikein! En ole koskaan saanut minkäänlaista kuntoutusta KELA:n kautta, vaan minut laitettiin nuorena pysyvälle eläkkeelle, vaikka kokemukseni mukaan säännöllisestä manipulatiivisesta fysioterapiasta olisi minulle erittäin paljon hyötyä ja se olisi suorastaan välttämätöntä kävely- ja toimintakyvylleni.

Olen nimittäin käynyt manipulatiivisessa fysioterapiassa pari pidempää jaksoa omakustanteisesti/ystävien tuella, mutta rahoitusongelmien takia se on pitänyt lopettaa molemmilla kerroilla juuri, kun tuloksia alkoi tulla.

Mikä on oma tilanteeni nyt suhteessa työkykyyn ja työelämään? 

Jos taloudellinen tilanteeni ei olisi surkein ikinä, niin en stressaisi näin huonossa kunnossa ja eläkkeellä ollessani työnteosta, vaan käyttäisin senkin ajan ja energian kipujen kanssa arjesta selviytymiseen (avustajien tuella) ja ennenkaikkea kuntoutumiseen ja liikunnan lisäämiseen pikkuhiljaa takaisin elämääni. 

Mutta, koska taloudellinen ahdinkoni ja velkakierteeni on ollut muuton jälkeen pahinta ikinä, niin minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin etsiä keinoja saada lisätuloja. 

Toimintakykyni on niin huono etten voi tehdä mitään kodin ulkopuolista tai fyysistä työtä enkä edes puhelinmyyntiä fatiikkioireiden takia. Lisäksi pystyn työskentelemään voinnista riippuen vain maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. 

Näistä rajoitteista johtuen työntekomahdollisuuksiini jäivät jäljelle erilaiset netissä omaan tahtiin tehtävät työt. Siksi aloitin puhelinmyyntiin verrattavissa olevan, mutta netissä tapahtuvan osa-aikatyön, mitä saan tehdä juuri sen verran ja silloin, kun jaksan. Tosin siinä ei ole kiinteää tuntipalkkaa, joten ellen saa aikaan tuloksia, en saa myöskään palkkaa.

Osa-aikatyöstäni tienaa hyvin heikosti, joten sen lisäksi perustin verkkokaupan. Verkkokauppani myy ainakin "Kivun kahdet kasvot"- fani-ja kannatustuotteita. Tällä hetkellä tuotteina on mm. mukeja, reppu, laukku, kassi, pipoja jne. 

Tuotteissa on aina jokin itse suunnittelemani desing. Designit ja niiden aihealueet "elää kuitenkin vielä koko ajan" ja osittain tuotevalikoimakin, joten aika näyttää mitä sieltä jatkossa tulee löytymään;) Kannattaa siis käydä aika ajoin kurkkaamassa verkkokauppani valikoimaa. 

Verkkokauppani löytyy Googlesta ainakin hakusanoilla "Spreadshop Kivun kahdet kasvot", mutta ohessa myös suora linkki sivuille. "Kivun kahdet kasvot"- verkkokauppa

Oletko sinä työkyvytön tai osatyökykyinen? Jos olet joutunut pois työelämästä, niin miten se on vaikuttanut elämääsi? Jaa meille kommenttikentässä kokemuksiasi ja ajatuksiasi aiheesta!

Rakkaudella, Anne

PARISUHTEEN PÄÄTTYMINEN JA PIKAINEN MUUTTO KESKI-SUOMEEN!

Minulle on tapahtunut taas paljon sitten viime postauksen, mutta milloinkas minun elämässäni ei sattuisi ja tapahtuisi? Ja, jos ei tapahdu, niin SATTUU ainakin! Maalla asuminen ja yhteiselo Pasin kanssa ei onnistunutkaan, joten parisuhteemme päättyi ja muutin pois. Voin sanoa, ettei ollut helppoa tehdä päätöstä lähteä sairaana ja rahattomana muuttamaan jälleen, mutta en halunnut jäädä parisuhteeseen ja paikkaan, missä minun ei ollut hyvä olla.

Erotilanteessa kumppanin luota pois muuttaessa KELA laskee entisen avopuolison tulot mukaan toimentulotukihakemukseen, joten arvelin etten olisi saanut taaskaan muuttoavustusta tai takuuvuokrarahoja sitä kautta. Joten minun täytyi lainata takuuvuokrarahat tuttavaltani pitkällä takaisinmaksuajalla. Taloustilanteeni on tällä hetkellä vaikein koskaan. Köyhyydestä kipukroonikon silmin voitte lukea tästä postauksesta "MILTÄ KIPUKROONIKON KÖYHYYS TUNTUU SUOMESSA?". (mutta taloustilanteeni on tosiaan vielä nyt, kuin tuolloin.

Parisuhteen päättymisen syyt

En halua kertoa julkisesti kaikista parisuhteen päättymiseen johtaneista syistä (minun näkökulmastani), mutta maallemuuton jälkeen en kotiutunutkaan silloiseen asuinpaikkaani, vaikka maalla-asuminen oli ollut jo pitkään haaveissani. Nimittäin se oli sairaana paljon raskaampaa, kuin olin kuvitellut mielessäni. Minua vaivasi myös outo tunne etten ollutkaan oikeassa paikassa. Ymmärsin kyllä syyt siihen vasta kunnolla muuton jälkeen!

Kun yritimme yhteiseloa Pasin kanssa saman katon alla, se ollutkaan sellaista, kuin olimme kuvitelleet. Meillä oli paljon sopeutumisvaikeuksia uuteen tilanteeseen puolin ja toisin, vaikkakin eri syistä. Minun mielestäni maalla asuminen ei ollutkaan aivan sellaista, kuin olin kuvitellut ja en osannut aavistaa, kuinka paljon tulisin kaipaamaan perhettä,poikia, ystäviä ja jotain entisestä elämästäni. Puhuin kyllä paljon puhelimessa rakkaiden kanssa, mutta ei se riittänytkään minulle. Pasilla puolestaan oli sopeutumisvaikeuksia muista omista syistä johtuen.

Kiireisessä ja raskaassa arjessa sekä minun kärsiessäni pahasti yksinäisyydestä, aloimme riidellä paljon. Arjen tulo suhteeseen ei minua haitannut (kaikissa parisuhteissahan se tulee jossain vaiheessa), mutta se kyllä haittasi, että osasimme jotenkin todenteolla ärsyttää toisiamme. Riitelymme oli kaikkea muuta, kuin "ilmaa puhdistavaa" ja rakentavaa. En ole ennen uskonut horoskooppeihin, mutta tuon kokemuksen jälkeen voisin jopa uskoa. Nimittäin kaksi oinasta ei oikein sovi yhteen, vaan se menee helposti "sarvien kolisteluksi"!

Kumppanin krooniset kivut ja avuntarve hankaloittavat usein osaltaan parisuhdetta, mutta meidän tapauksessa se ei ollut niinkään ongelma. Pasi suhtautui alusta lähtien hyvin siihen, että olen kipukroonikko ja hän näki minusta parhaiten sen, mikä milloinkin oli vointini ja osasi suhteuttaa omaa toimintaansa siihen. Siitä olen myös hänelle kiitollinen ettei hän koskaan haukkunut minua tai syyllistänyt siitä, että olen kipukroonikko ja työkyvytön. Eikä kenenkään pitäisi sellaiseen haukkumiseen ja syyttelyyn suostuakaan, mutta tiedän joillekin kipukroonikoille niin käyneen.

Mitä minulle kuuluu nyt ja missä asumme Nemin kanssa?

Minulla kävi todella hyvä tuuri, koska löysin aivan ihanan "heti vapautuvan" kodin minulle ja Nemille reilu kuukausi sitten! Se on iso saunallinen rivitaloyksiö ja kaiken lisäksi päätyasunto. Etu- ja takapihaa koristavat hienot terassit. Alue on rauhallista ja asunto sijaitsee päättyvän pienen autotien päässä, joten ohikulkuliikennettäkään ei ole. Asunnon pohjapiirustus on todella hyvä ja se tuntuu enemmän kaksiolta, kuin yksiöltä.

Asun suht rauhallisella alueella, missä on enimmäkseen kivoja ja puheliaita naapureita, keiden kanssa voi ulkona jutella turvavälin muistaen näin korona-aikana. Olen löytänyt lähistöltä jo yhden ystävänkin ja Nemi on saanut koirakavereita. Lisäksi paikkakunnalla asuu vanhempani ja veljeni. Toinen siskoni käy vanhempieni luona melkein joka viikonloppu ja toinen sisko parin kuukauden välein. Pojat tulevat paljon mieluummin tänne minua tapaamaan, koska voivat samalla nähdä sukulaisiaan minun puolelta.

Ainut miinuspuoli on se, että luontoa ei juurikaan ole minun kävelymatkan eli 500 metrin päässä yhtä pientä "metsälänttiä" lukuunottamatta. Onneksi kuitenkin avustajan kanssa pääsemme pyörätuolilla kilometrin päässä sijaitsevalle kauniille metsä-ja ranta-alueelle. Plussaa on myös se, että täällä on hylätty jääkiekkokaukalo, missä voi sopia koiratreffejä. Palvelut sijaitsevat kahden kilometrin päässä eli eivät ole kaukana.

Minä poseeraamassa uuden kodin takapihalla.

Kotiuduimme tänne Nemin kanssa jo parissa päivässä, toisin kuin edellisessä asuinpaikassamme, minne en kotiutunut kolmessa kuukaudessakaan. Nemi kyllä sopeutui maallekin hyvin, mutta kyllä hän selvästi nauttii koirakontaktien lisääntymisestä ja siitä, että pihamaata voi vahtia enemmän, kun on paljon enemmän "äksöniä"! Nemi on kuitenkin ehkä mielestäni nauttinut enemmän olostaan täällä, kuin maalla. Toki se varmasti aistii myös minun sisäisen rauhan ja onnellisuuden nykytilanteesta.

Olen muuton jälkeen panostanut entistä enemmän Nemin koulutukseen, koska asuimme yhteensä kolme vuotta syrjemmässä, missä ei tullut juurikaan vastaan koiria ja paljon vähemmän ihmisiäkin. Olemme siis kerranneet sosiaalisia taitoja etenkin suhteessa muihin koiriin, mutta hyvin ne taidot näyttäisivät onneksi olevan tallella. Nemiä, kun on sosiaalistettu pentuna todella hyvin. Ensi alkuun Nemi otti arvatenkin "liian vakavasti" pihan vahtimisen ja haukkui aivan kaikelle, mutta koulutuksen ja totuttelun avulla se nykyään haukkuu ja ilmoittaa enää tuntemattomista, kuten haluaisin asian olevankin.

Mitä opin itsestäni kokemuksen myötä?

Moni on sanonut ja "jossitellut" minulle, että "Kumpa et olisi muuttanut sinne korpeen laisinkaan!" tai "Minähän varoitin ettei kannattaisi muuttaa miehen takia toiselle paikkakunnalle!" jne. Jossitteluun voisin itsekin helposti sortua, mutta mitä se hyödyttäisi? Mieluummin otan tämän kokemuksena, mistä yritän oppia ja kääntää tämänkin asian "voitoksi" ja joksikin hyväksi elämässäni (niinkuin näyttääkin jo käyneen).


En halua jakaa julkisesti ihan kaikkea, mitä tästä olen oppinut, mutta opin mm. sen, että minun "maalle muutto"- haaveeni eivät olleet realistisia. Se ei oikein sovi minulle nykyisessä voinnissani, eikä vointini tule tästä todennäköisesti ainakaan parantumaan radikaalisti. Mökkeily voisi olla sopivampi vaihtoehto ja olenkin aina tykännyt hirveästi mökkireissuista. Ikävä kyllä minulla ei ole varaa ostaa mökkiä eikä meillä ole esim. suvun omistamaa yhteistä kesäpaikkaa tms. Mutta jospa joskus pääsisin jonkun kaverin vieraaksi mökille.

Minulle oli yllätys myös se, kuinka paljon kaipasinkaan perhettä, poikia ja sosiaalista elämää, vaikka toisaalta se myös väsyttää minua ja aiheuttaa fatiikkioireita. Luulin, että minulle riittäisi puhelut ystävien ja sukulaisten kanssa. Kuvittelin, että parisuhde, Nemin läsnäolo ja maalla voinnin mukaan puuhastelu ja luonnon ihastelu olisivat ne asiat, mitä loppuelämältäni haluaisin. Luulin niiden riittävän minulle, niin etten kaipaisikaan enempää sosiaalista elämää tai mitään muuta. Toisin kuitenkin kävi.

Näin jälkikäteen ajateltuna toiseksi viimeinenkin kotini oli hieman liian "syrjässä" sosiaalista elämää ajatellen. Minua häiritsivät myös jatkuva Hornettien lentäminen ja siitä aiheutava kova meteli, koska asunto sijaisi aivan lentokentän vieressä. Mutta se oli ainoa budjetilleni sopiva asunto Kuopio-Siilinjärvi-akselilla, missä oli oma piha. Naapurustossa ei asunut oikein samanhenkistä porukkaa eikä siellä ollut Nemillekään yhtään koirakaveria. Lenkkipolut olivat huonot, koska vaihtoehtoja ei paljon ollut. Joten luulen, että olisin jossain vaiheessa muuttanut sieltä pois, vaikka se alkuun tuntui oikein kodikkaalta paremman puutteessa. Nyt vain muutto tapahtui mutkan kautta tänne, missä minun on oikeasti hyvä olla!

Ongelmia toi myös sopivan avustajan puuttuminen, koska asuimme syrjässä pienessä kylässä kaukana palveluista eikä avustajaehdokkaita ollut paljon tarjolla. Onneksi minulla oli ihana "anoppi", joka ensialkuun tuli apuun avustajakseni (mistä olen kiitollinen), mutta minusta olisi ollut mielekkäämpää palkata joku täysin ulkopuolinen henkilö. En usko, että sellainen "anoppi-miniä"-asetelma toimisi pidemmän päälle hyvin, ainakaan minun kohdallani.

Täällä sen sijaan sain todella paljon hakemuksia avustajan paikasta ilmoitettuani, joten sain valita itselleni mieluisimmat ja sopivimmat avustajat. Olen valintaani enemmän, kuin tyytyväinen! Toinen on mies ja toinen on nainen ja he molemmat ovat "pitkänlinjan" koiraihmisiä, joten meillä on paljon yhteistä ja persoonamme sopivat muutenkin oikein hyvin yksiin. Niitä asioita halusinkin painottaa entistä enemmän tällä kertaa avustajia valitessani.

Eli minulle todellakin kuuluu hyvää, otin kokemuksesta opikseni ja nautin täysillä kesästä ja elämästä koronasta huolimatta! Olen onnellinen ja kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä! Näin aivoverenvuodon kolmannen vuosipäivän lähestyessä tunteet ja kiitollisuus elämäni "jatkoajasta" ovat todella pinnalla. Muistakaa, että aikamme täällä on rajallinen! Tehkää asioista, mistä nautitte ja miettikää, mikä on elämässä tärkeintä. Ihanaa kesää kaikille!

Rakkaudella, Anne