lauantai 18. elokuuta 2018

SANAHIRVIÖ JA RAKKOSAIRAUS NIMELTÄÄN INTERSTITIELLI KYSTIITTI

Tässä postauksessa käsittelen toista hankalaa kipuani lantionalueella eli rakkokipua. Sen historia ulottuu yhtä kauas, kuin lantionalueen hermovauriokivunkin. En tiedä liittyvätkö ne millään tavalla toisiinsa, mutta ennen raskauksia minulla ei ollut rakkokipuja-ja oireita.

Jos et ole lukenut vielä postausta, missä käsittelen synnytyksestä saamaani hermovauriokipua, niin suosittelen lukemaan myös sen tästä linkistä: Synnytyksestä elinikäinen tuska

Rakko-oireeni kuvausta 

Onko teillä ollut koskaan pahaa virtsatietulehdusta? Jos on, niin kuvitelkaa mielessänne sen tyyppinen jatkuva kipu polttamaan rakkoanne, kuin tulella, yötäpäivää, monien vuosien ajan. Lisätkää siihen jatkuva pissatuksen tunne ja extramäärä kipuja rakon ollessa vähänkään täynnä. Sitten lisätkää myös toinen mokoma kipuja kuukautisten aikaan (jolloin kivut siis pahenevat). Näin saatte ehkä jonkinlaista kuvaa rakkokivustani.

Entä pidättekö marjoista ja sitrushedelmistä? Käytättekö flunssa-aikaan c-vitaminiia? Entäs muita vitamiineja tai ravintolisiä? Kuvitelkaa, että ette voisi koskaan enää syödä niitä, koska saisitte niistä niin hirveän poltteen rakkoonne useaksi tunniksi, ettei sitä voisi sietää! Niin käy minulle aina, jos yritän syödä tai juoda jotain, mikä sisältää edellämainittuja. Lisäksi moni muu ruoka-aine tekee samaa rakon ärsytystä ja kipua, mutta nuo ovat yhdet pahimmista. Toivoisin todella, että rakkokipuni räjähtäisi mieluummin vaikka pizzan syömisestä, kuin monista terveellisistä ravintoaineista ja ruuista!

Minun rakkokipujani hoidetaan siis ihan eri tavoin, kuin tavallista virtsatietulehdusta, mihin suositellaan runsasta c-vitamiinin käyttöä ja esim. puolukka-tai karpalomehua. Minulle nuo edellämainitut aiheuttavat siis kipuja eivätkä todellakaan auta oireiluun ja rakon limakalvojen hyvinvointiin.

Miksi minulta puuttuu rakko-oireiden diagnoosi?

Rakossani on kaikki mahdolliset interstitielli kystiitin eli IC:n oireet, mutta en ole saanut diagnoosia. Se onkin sitten todella pitkä ja mielenkiintoinen juttu että, miksi jäin ilman sitä!

Interstiellin kystiitin eli virtsarakon kipuoireyhtymän oireet.

Mutta jos jotenkin lyhyesti yritän asiaa selittää, niin urologian poliklinikalla, jos jossakin minua on kohdeltu todella huonosti alusta lähtien sekä vähätelty kipujani ja oireitani. Kokemukset ovat olleet suorastaan traumaattisia.

Ensimmäinen käyntini urologian poliklinikalla oli vuonna 2004. Minun piti ennen tutkimuksia täyttää virtsaamispäiväkirjaa muutaman päivän ajan ja ottaa se mukaani lääkärikäynnille."Tutkimusten" aikaan imetin toista lastani ja siksi join nesteitä reilusti yli kaksi litraa päivässä. Nestemäärään laskettiin myös välipalaksi syömäni jogurtit ja lounaaksi nauttimani keitot.

Urologi ei edes haastatellut minua käynnillä saatika, että minulle olisi tehty minkäänlaisia tutkimuksia tai annettu lähetettä niihin. Hän vain katsoi virtsaamispäiväkirjan tulokset ja totesi, että diagnoosini rakon-ja lantionalueen kipuihini on "liiallisesta vedenjuonnista aiheutuneet rakkokivut". Olin niin pöyristynyt ja pettynyt koko käynnistä urologilla, että lähdin sieltä ulos kirjaimellisesti ovet paukkuen!

Terveyskeskuslääkäri ja naistentautien poliklinikka laittoivat lähetteen urologian puolelle myöhemmin vielä 2-3 kertaa. Silloin pääsin vihdoin tutkimuksiin, missä rakkoni tähystettiin pariinkin otteeseen.

 Toisella kerralla rakon seinämät olivat toiselta puolelta aivan vereslihalla. Nukutuksessa tehdyn tähystyksen tuloksista kertomaan tullut lääkäri totesi, että ei ole mikään ihme, jos minulla on kovat rakkokivut! Hän näytti kuvista, miltä terveen rakon tulisi näyttää eli sellaiselle melkolailla vaalealle, mutta rakkoni oli tosiaan aivan kuin "vereslihalla". 

Toisessa tähystyksessä rakon seinämä oli silloisen äkäisen urologin mielestä täysin normaali. En nähnyt siitä kuvia, joten en tiedä miltä se näytti. Urologi oli äkäinen sen takia, että tutkimus sattui minuun aivan hirveästi, koska se tehtiin tällä kertaa hereillä ollessani. Hän vaan hoki ettei sen pitäisi koskea. Hoitaja puolestaan täräytti, että "Ei nuorella naisella voi olla noin kovia kipuja!". Milloin kipujen kovuus on muuttunut ikäkysymykseksi, minä vaan kysyn?

Tämä kuva kuvaa hyvin rakkokipuani pahimmillaan.

IC:ssä voi näkyä rakon limakalvomuutoksia rakon täyttökokeessa. Suomessa ei ole kuitenkaan yhteneväiset keinot IC:n diagnosointiin eli kaikki eivät edes tee rakon täyttökoetta, missä nähtäisiin mahdolliset IC:n aiheuttamat limakalvomuutokset eli pieniä verenpurkaumia. Monilla diagnosoidaan IC ihan vain kipujen ja rakko-oireiden perusteella. Joten mietin eikö se merkitse mitään rakko-oireiden lisäksi, että ilman täyttökoettakin koko rakon seinämäni oli vereslihalla?

Kuulun IC:n vertaistukiryhmään facebookissa. Laitan sinne linkin postauksen loppuun. Olen siellä joskus vuonna 2014 kertonut tarinani ja ihmiset ovat olleet täysin pöyristyneitä, että minulla ei ole IC diagnoosia. Siellä keskustellessa myös huomaa tämän tilanteen ettei IC:n diagnosointi ole yhteneväistä joka puolella Suomea. 

Suosittelen ryhmää lämpimästi, mikäli sinulla on diagnosoitu IC ja kaipaat vertaistukea tai sinulla on sen kaltaisia oireita. Olen saanut sieltä paljon tukea ja tärkeää tietoa pahimpina aikoina, kun opettelin vasta tulemaan toimeen rakko-oireitteni kanssa.

Joka tapauksessa en saanut sitten IC-diagnoosia enkä saanut koskaan selitystä sille, miksi rakkoni oli toisessa tähystyksessä aivan ärhäkän punainen. Urologia ei edes kiinnostanut koko asia eikä kyllä muutkaan rakkooireeni. Urologit eivät ole kirjanneet epikriiseihin esim. kaikkia rakko-oireitani ( kuten eri ruoka-aineista aiheutuvat rakkopujen pahenemiset ja rakkotutkimusten aikaan saamat kovat kivut).

Tutkimukset urologialla lopetettu jo vuosia sitten

En ole päässyt enää vuosiin edes käymään urologian poliklinikalla. Aina, kun terveyskeskuslääkäri on laittanut sinne lähetteen, on se tullut bumerangina takaisin. Olen toistaiseksi luovuttanut urologian puolen tutkimusten ja hoitoon pääsyn suhteen. 

Minulle on vuosien saatossa kokeiltu joitakin IC:n hoidossakin käytettyjä hoitokeinoja tuloksetta eikä IC.n tai synnynnäisesti herkkään rakkoon ole parantavaa hoitokeinoa. Tärkeintä minulle on siis kotihoito-ohjeet, jotka olen oppinut internetin IC:n hoitoa käsitteleviltä sivustoilta, vertaistukiryhmästä ja omien kokemusten perusteella. 

Niitä ovat esim. rakkoa ärsyttävien ruoka-aineiden välttäminen ja rakon suojaaminen vaatteiden ja vilttien avulla kylmältä ja vetoisuudelta. Lisäksi alunperin todella koviin kuukautiskipuihini lääkärin määrämät e-pillerit auttavat myös rakkokipuihin, mitkä pahenevat aina kuukautisten aikaan. Käytän niitä 2-3 liuskaa putkeen ettei kuukautiset tule niin montaa kertaa vuodessa.

Eteenpäin rakkokivusta huolimatta

Kuten postauksen alussa kerroin, rakkokivut ovat kamalia (johtuivat ne nyt sitten IC:stä tai muutoin herkästä rakosta!). Kivun lisäksi jatkuva wc:ssä ravaaminen, yölläkin pissahätään ja kipuun herääminen ja julkisilla paikoilla vessojen etsiminenkään eivät ole kivoja juttuja!

Monet ovat menettäneet jo pelkästään tämän rakkokivun takia työkykynsä ja paljon muuta elämästään, mutta minulla on lisäksi lantionsisuksen hermovauriokipu ja lantionluuston virheasennosta johtuvat kivut. Joten on tässä ollut kestämistä!

Mutta kun halua ja taistelutahtoa löytyy, niin noiden kipujen ja viheliäisen kovan rakkokivunkin kanssa voi oppia elämään! Tärkeää on löytyy omia keinoja hallita kipuja, saada vertaistukea ja etsiä tietoa asioista. Niillä keinoin ja monilla muilla, olen itse oppinut elämään kipujeni kanssa. Kivunhallintakeinoista kerron sitten joskus enemmän ettei taas tulisi liian pitkä postaus! Hups...

Rakkaudella, Anne

Hyödyllisiä linkkejä aiheesta IC eli interstitielli kystiitti

IC- vertaistukiryhmä facebookissa 

Tietoa interstitiellistä kystiitistä

4 kommenttia:

  1. Kirjoituksesta on aikaa mutta totean, että onpa kamalaa luettavaa. Tuollaista välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä ei pitäisi joutua kokemaan.
    Olen itse kärsinyt rakkokivuista maaliskuusta. Terveyskeskus on niin viattoman kädetönnä, kun "ei ole diagnoosia". Hehän ovat lääkäreitä, hitto soikoon.
    Olen menossa gynekologille aivan lähitulevaisuudessa ja vaadin tutkimuksia.
    Voimia sinulle, toiuvottavasti olet saanut sittemmin parempaa apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:) Toivottavasti saat apua seuraavalla lääkärikäynnillä. Aikalailla monivaiheinen elämä on ollut, mutta rakkokipuja ei kukaan koskaan ottanut todesta. Joitakin tutkimuksia toki tehtiin jossain vaiheessa, mutta kun syytä ei heti löydetty, niin tutkimukset lopetettiin. Hoidan kipuja ruokavaliolla, huolehtimalla lämpöisestä vaatetuksesta ja kipulääkityksellä. Toivon sydämestäni, että saat paremmin aoua! Oikein hyvää loppuvuotta ja joulunodotusta:)

      Terveisin, Anne

      Poista
  2. Hei Anne,
    kiitos kun vastasit. En saanut apua muuta kuin sen verran, että mitään gynekologista poikkeamaa ei näkynyt. "Jos vaiva pitkittyy" pitää mennä terveyskeskukseen anomaan lähetettä urologille. Melko pitkittynyt on mielestäni jo nyt tämä maaliskuussa alkanut tila. Terveyskeskus halusi keväällä gynekologista tutkimusta, ja se on nyt tehty, mikä tosiaan on hyvä asia. (Terveyskeskuksen en anna tehdä gunekologisia tutkimuksia.)

    Tämä kaikki nyppii minua suuresti ja uskon, että kohtalotovereita on paljon. Sellaisia joiden vaivaan suhtaudutaan välinpitämättömästi. Gynekologille tuntui olevan tärkeintä Omakannan tekstin mukaan, että hän varmisti selustansa - ettei hän vain tee mitään virhettä. Hoidetuksi tulemisen kannnalta aivan höpöä. En piinaa tarkemmalla selostuksella mutta olen sairastaunut rintasyövän. Lääkäreiden on vaikeata kohdata ihmisiä, jotka selvittävät itse kaiken mahdollisen vaivoistaan.
    Siirryn lukemaan blogiasi Lilyyn.
    Voimia ja mahdollisimman hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, harmillista kuulla ettei sinullakaan ole vielä diagnoosia rakkokivuillesi. Minäkin uskon, että meitä kohtalotovereita on paljon, joiden ei ole nimeä. Oikeastaan siksikin perustin Facebookiin ryhmän nimeltään "lantionalueen kipuilijoiden vertaistukiryhmä". Tervetuloa mukaan!


      ps. Ainakin toistaiseksi minun pääasiallinen blogini on täällä blogspot.comissa, mutta olen kokeillut Lilyä alustana ja pohdin siirränkö blogini sinne joskus tulevaisuudessa kokonaan. Aloin julkaisemaan siellä postauksia alusta lähtien ja vielä on pitkä matka "tähän päivään". Katson sitten, kun olen päässyt Lilyssä ajantasalle, että kummassako blogia kannattaa pitää.


      Kiitos voimien ja joulun toivotuksista:) Sitä samaa sinulle, kivuista huolimatta ja periksi ei anneta!


      Terveisin, Anne

      Poista

"KIVUN KAHDET KASVOT"- BLOGI LOPETTAA! MITÄ TULEE TILALLE?

Ensinnäkin anteeksi pitkä hiljaisuuteni, mutta minun täytyi ottaa itselleni aikaa pohtia tätä asiaa! Tein lopulta kuitenkin vaikean päätökse...