KOKEMUS HENGENVAARALLISESTA AIVOVERENVUODOSTA OSA 3

Tämä on viimeinen osa aivoverenvuotoa käsittelevästä postaussarjasta. Edelliset postaukset löydät näistä linkeistä:
Kokemukseni hengenvaarallisesta aivoverenvuodosta osa 1 
Kokemukseni hengenvaarallisesta aivoverenvuodosta osa 2

Painajaisten yö jatkuu

Luultavasti teho-osastolla saattoi olla toinenkin hoitaja tuona kyseisenä painajaisten yönä (tai sitten tuo ilkeä hoitaja oli todella siellä yksin), mutta joka tapauksessa näin ainoastaan vain hänet tuon yön aikana. Kärsin edelleen yhtä rajuista päänsäryistä ja se oli syynä siihen, ettei minua voitu siirtää aikaisemmin tehovalvonnasta vuodeosastolle. 

Lääkäreillä oli todella haasteita saada kipuni hallintaan. He joutuivat konsultoimaan kipulääkäriä tilanteeni tiimoilta. Kerran kuulin erään hoitajan juttelevan lääkärille minusta, että ellei päänsärkyni ala helpottamaan, niin olisiko syytä turvautua jo "järeämpiin keinoihin". En muista, mitä keinoja hän ehdotti. Kipulääkäri päätyi kuitenkin kokeilemaan toisenlaista kipulääkecocktailia.

Omat haasteensa kipujeni hallintaan saamiseksi toi varmaan se, että olen kipukroonikko monen vuoden takaa. Lisäksi elimistöni on jo tottunut tietenkin jossain määrin koviin kipulääkkeisiin ,jotka minulla menevät säännöllisesti lantionalueen kipuihin.

Olin tuona yönä siis yhtä kivulias kuin aiempinakin sairaalassa vietettyinä öinä. Siksi säännöllisten lääkkeiden lisäksi minulle oli lupa antaa suonensisäisesti Oxanestia (erittäin vahva opiaatti) melko tiuhaankin tarvittaessa. Vaikeroin koko yön kovissa kivuissa. Kello 2 yöllä havahduin jostakin unentapaisesta horroksesta täysin sietämättömiin kipuihin, jolloin painoin hoitajan kutsukelloa.

Tämä aiemmin mainitsemani keski-ikäinen (sinä yönä jopa pelottavan näköinen) hoitaja tuli luokseni. Pyysin kipulääkettä, mutta hän kieltäytyi, koska edellisestä annoksesta oli kuulemma liian vähän aikaa. Minä itkin ja vaikeroin, että minun olisi saatava apua sietämättömiin kipuihin ja etten enää kestäisi. Hoitaja jätti minut yksin ja lähti.

Aikani odotettuani edelleen rajuista kivuista kärsien katsoin kellosta aikaa kuluneen jo sen verran, että arvelin saavani vihdoin lääkettä, joka taittaisi edes hetkeksi kivun pahimman terän. Soitin siis uudestaan kelloa. Mutta koska hoitaja oli samassa huoneessa tehovalvonnassa koko ajan, hän kyllä oli varmasti kuullut tuskan vaikerointini.

Pian kelloa soitettuani hoitaja tuli ja kerroin taas tilanteen, sen mitä kivuiltani pystyin puhumaan ja pyysin lääkettä. Hän lähti äkäisen näköisenä mitään sanomatta ja tuli jonkun ajan kuluttua takaisin kipossaan 1 grammaa Panadolia. Se oli mielestäni suoranaista "vittuilua" siinä tilanteessa. Sanoin, ettei se auta näin koviin kipuihin ja pyysin häntä tarkistamaan lääkelistani, mistä hän huomaisi, että minulle voisi jo antaa vahevampaa lääkettä.

Hoitaja myönsi, että minulle olisi kyllä lupa antaa suonensisäistä kipulääkettä, mutta hän sanoi ettei anna. Menin aivan paniikkiin ja tajusin, että hän teki minulle näin ilkeyttään ja olisin koko yön hänen armoillaan. 

Pystyin vain itkien anelemaan häntä antamaan lääkettä, johon hän totesi minulle kylmästi: "Olet lääkeriippuvainen ja minä vierotan sinut". Sain jotenkuten kakistettua suustani ulos: "Sinulla ei ole oikeutta väittää tuollaista tai muuttaa lääkitystäni ilman lääkärin lupaa tai määräystä". Hoitaja ei sanonut mitään, vaan lähti jälleen.

Sain paniikkikohtauksen ja itkin holtittomasti, mikä puolestaan vain pahensi päänsärkyäni. Mietin kauhuissani, kuinka pitkä aika olisi vielä aamuhoitajien tuloon enkä tiennyt, miten selviytyisin sinne asti.

Hoitaja oli taatusti kuullut paniikki-itkuni. Hän tuli yhtäkkiä takaisin vierelleni ja alkoi kiskomaan kädestäni kanyylia irti mitään sanomatta. En siinä vaiheessa edes jaksanut enää kysyä, mitä hän tekee ja miksi. Olin kertakaikkisen peloissani, loukkaantunut ja todella väsynyt kipuun.

Sitten hoitaja vaan hävisi ja jäin jälleen yksin vaikeroimaan. Elimistöni alkoi olla jo aivan puhki ja jossain vaiheessa aloin torkahdella väkisinkin hyvin pienissä pätkissä. Jotenkin selvisin aamuun asti, mutta kokemus oli aivan hirveä ja pelottava.

Ikävä kyllä olen kokenut näiden vuosien aikana ennenkin pöyristyttävää ja epäammattimaista käytöstä terveydenhuollon henkilökunnalta, mutta tämä oli yksi pahimmista kokemuksistani.

En ole ollut koskaan lääkkeiden väärinkäyttäjä!
 
En ole koskaan käyttänyt lääkkeitä väärin eikä minulla ole ollut niihin henkistä riippuvuutta. Fyysinen jonkinlainen riippuvuus kehittyy kaikille, ketkä käyttävät pitkään säännöllistä vahvaa lääkitystä ja siksi niiden käyttö tulee lopettaa astettain lääkärin ohjeen mukaan.

Toisekseen lääkäri suunnittelee ja toteuttaa lääkemuutokset yhdessä potilaan ja muun hoitohenkilökunnan kanssa etukäteen eikä yksittäisillä hoitajilla ole valtuuksia tehdä muutoksia ominpäin!

Kolmanneksi, JOS kuvitellaan, että tilallani olisikin ollut joku OIKEASTI lääkeriippuvainen potilas, niin ammattitaitoinen lääkäri tuskin olisi ohjelmoinut lääkkeiden lopetusta siihen hetkeen, kun potilas vasta toipuu aivoverenvuodon akuuttivaiheen hallitsemattomasta ja rajusta päänsärystä. Vaan olisi uskoakseni lääkinnyt potilasta tarpeen-ja asianmukaisesti niin kauan, kunnes potilas olisi selvinnyt pahimman akuutin pääkivun yli ja päässyt edes vuodeosastolle kuntoutumaan. Ja vasta sen jälkeen yhteistyössä potilaan ja häntä hoitavan tiimin kanssa suunnitellut lääkkeiden vähentämisen tai lopettamisen. 

Minun tekemäni kuva Canva-pohjaan, mihin olen lisännyt ajatukseni "Terveydenhuollossa tarvitaan lisää lämpöä ja ihmisen kohtaamista. (Saa kopioida ja jakaa ellei tee siihen mitään muutoksia tai peitä siitä mitään osioita)

Siirto neurokirurgian vuodeosastolle ja sieltä Jyväskylän neurologian osastolle

Minut siirrettiin viikon päästä tehovalvonnasta neurokirurgian vuodeosastolle siinä vaiheessa, kun minulle riitti enimmäkseen suun kautta annettavat vahvat kipulääkkeet ja pystyin pikkuhiljaa syömään vähän ruokaa.

Muistan jännittäneeni kovin, millainen henkilökunta siellä mahtaisi olla. Toisaalta olin helpottunut ettei minun tarvitsisi kohdata enää sitä ilkeää ja epäasiallista hoitajaa, joka aiheutti minulle pahat traumat. 

Lisäksi minua jännitti ettei hoitajat olleet samassa huoneessa koko ajan tarkkailemassa vointiani.Tietysti vuodeosastolle siirryttäni vointini oli kuitenkin jo hieman parempi ja päänsärky paremmin hallinnassa. Olo alkoi olla myös hieman selkeämpi, kun aivoni toipuivat päivä päivältä aivoverenvuodosta ja ylimääräinen veri hävisi päästäni.

Ikävä kyllä aivoverenvuodon aiheuttama likvorkierron (eli aivoselkäydinnestekierron) häiriö pahensi yhtäkkiä päänsärkyni täysin sietämättömäksi. Onneksi fiksu ja ihana iltahoitaja hoksasi heti soittaa päivystävälle lääkärille, joka totesi minut nähtyäni, että minulle pitäisi tehdä lumbaalipunktio ja saada laskettua aivoissani olevaa painetta. Kun se tehtiin minulle, niin päänsärky hellitti välittömästi siedettävälle tasolle.

Kahden viikon päästä vointini parannuttua ja kertaallinen kontrollikuvien ottamisen jälkeen minut siirrettiin neurologian osastolle Jyväskylään eli 14.7.2017.


Aivoverenvuodon jättämät jäljet toimintakykyyn

En ollut onnekas saatuani aivoverenvuodon, mutta olin erittäin onnekas selviydyttäni siitä hengissä ja melko vähin vaurioin! Minä en halvaantunut eikä minulle jäänyt mitään ongelmia fyysiseen toimintakykyyn (entisten lantionalueen kivuistani johtuvien lisäksi).

En myöskään menettänyt puhekykyäni, vaikka etenkin kuntoutumisen alkuvaiheessa jotkin sanat olivat usein kadoksissa ja väsyneenä puhe alkoi puuroutumaan.

Lähimuistini toimii jo suhteellisen hyvin, mutta tarvitsen entistä enemmän apuja muistin tueksi. Huushollini on kirjaimellisesti täynnä muistilappuja! Tosin tarvitsisin erikseen jonkin muistutuksen siihen, että muistaisin katsoa ne muistilaput...hehheh.

Olen huomannut, että edelleen etenkin väsyneenä muisti- ja keskittymiskyvyn ongelmat pahenevat entisestään. Minua hävettää ja ärsyttää unohteluni ja se, että joudun kyselemään ihmisiltä samoja asioita useaan kertaan. Minusta myös tuntuu etten aina ymmärrä asioita ihan entisellä tavalla.

Lähimuistin haasteiden lisäksi jotkut vanhemmat asiat ovat unohtuneet, etenkin lähivuosien ajalta. Oikein vanhat asiat sen sijaan muistan kuten ennenkin. Sekin ongelma on vähentynyt kuitenkin ajan myötä ja jos saan jonkin muistivihjeen, niin saatan lopulta muistaa koko asian.

Loppusanat ja yhteenveto

Aivoverenvuoto sietämättömän kovine kipuineen oli yksi elämäni rankimmista kokemuksista. Se jätti myös jälkiä psyykkiselle puolelle. Ymmärsin ehkä liiankin hyvin, kuinka ohuen langan varassa meidän kaikkien elämä lopulta on. Mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa ja kenelle tahansa! Se on pelottavaa.


Menetin samalla jonkinlaisen perusturvallisuuden tunteen ja meidän ihmisten kuolevaisuus tuli ymmärrykseeni ja tietoisuuteni kovin vahvasti. Kamppailen ajoittain edelleen kuolemanpelon kanssa, mutta koska olen käsitellyt asiaa aktiivisesti, niin se on helpottamaan päin.

Olen kiitollinen jokaisesta päivästäni täällä, olivat ne kuinka vaikeita tahansa. Yritän oppia elämään paremmin tässä hetkessä menneen tai tulevasta murehtimisen sijaan, vaikka helpooa se ei ole.

Toivon, että voisin elää loput päiväni täällä isolla E:llä kivuistani ja toimintakyvyn vajeista huolimatta. Haluan elää elämää, mistä voisin olla ylpeä.

Voimia kaikille sairauksien kanssa kamppaileville sydämestäni! Mennään yhdessä eteenpäin hetki kerrallaan...

Rakkaudella, Anne