Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa teille kuulumisistani. Ne jotka seuraavat "Kivun kahdet kasvot" -somekanavia tietävätkin asioistani yleensä enemmän, mutta nyt haluan jakaa jotain tänne varsinaisen bloginkin puolelle. Somekanavani (Facebookissa ja Instagramissa) löytyvät blogin nimellä hakemalla tai sivun oikeasta reunasta someikonien kuvia painamalla. Ne eivät näy automaattisesti puhelimella, vaan sivun alareunasta täytyy vaihtaa ensin verkkonäkymä. Samalla tavoin täytyy toimia, mikäli ylipäätään haluaa sivuvalikot näkyviin puhelimen kautta blogin sivuja lukiessa.
Mutta siirrytään sitten varsinaisiin kuulumisiini. Elämäni on ollut viime viikkoina hyvin hektistä ja ajoittain myös raskastakin. Osittain taloushuolienkin, mutta myös siksi, että rakastan kaikkea kauneuteen ja meikkaamiseen liittyvää, aloitin Oriflamen jälleenmyyjänä. Haluan myös tuntea olevani edes pienesti vielä mukana työelämässä, työkyvyttömyyseläkkeestäni huolimatta.
Oriflame edustaa laadusta kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita kaikenikäisille. Oriflamen verkkokauppani kautta voit tilata näitä ihania tuotteita ja tukea samalla minua taloudellisesti. Verkkokauppani linkki löytyy tämän postauksen lopusta.
Olen tykännyt kovasti työskennellä Oriflamen jälleenmyyjänä työkyvyttömyyseläkkeen ohessa, mutta toki tällä voinnilla se on ajoittain haasteellista ja vie minulta paljon aikaa. Tällainen kotoa käsin ja omaan tahtiin tehtävä osa-aikainen työ onkin ainoita asioita, mihin voinnillani "nipinnapin" kykenen. Uuden jälleenmyyjän työn ja viime aikojen haasteiden takia en ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoittaa blogia kovinkaan tiheästi. Yritän kuitenkin parhaani mukaan korjata tilannetta! Onhan tämä blogi minulle ja monelle lukijalle kovin tärkeä.
Stressiä kipulääkityksestä
Kirjoitin aiemmin blogiini kipulääkityksestä ja kivunhoidosta omalla kohdallani. Kokemukseni mukaan kipulääkecomboni on minulle "elintärkeä"! Ilman sitä kipuni olisivat sietämättömän ja toimintakyky nolla. Postauksen voit lukea täältä: Elintärkeä kipulääkitys ja muut kivunhoitokeinoni!
Pahin painajaiseni jo vuosien ajan, on ollut ajatus siitä, että joku lääkäri saisi päähänsä purkaa kipulääkitykseni tai jonkun osan siitä. USA:n ja Britannian opiaattikriisien takia, jotkut lääkärit ovat nimittäin yhtäkkiä päättäneet purkaa joiltakin kipukroonikoilta opiaattilääkityksen pois. Olen itsekin kuullut tällaisista tapauksista ja pelännyt milloin näin käy omalle kohdalle. Lisäksi vuonna 2019 KELA on kehoittanut lääkäreitä vähentämään opiaattien käyttöä potilailla. https://www.kela.fi/-/kela-lahettaa-laakareille-palautetta-vahvojen-opioidien-maaraamisesta Opiaattien käyttö muussa kuin syöpäkivunhoidossa on kuitenkin ollut julkisessa keskustelussa jo vuodesta 2015 lähtien.
Koska olen aloittanut kuntoutuksen ja työnteon pienesti kotoa käsin vuosien tauon jälkeen, koin lyhytvaikutteisen opiaattiannokseni riittämättömänä. Se menee minulla varsin pienellä annoksella. Niimpä jätin terveyskeskuslääkärilleni soittopyynnön asian tiimoilta.
Hän tyrmäsi ehdotukseni välittömästi ja täysin yllättäen ehdottikin minulle opiaattien purkamista kokonaan pois osastolla kipulääkevieroituksessa. Hän oli nimittäin äskettäin katsonut brittäläisdokumentin opiaattien lisääntyneestä käytöstä potilailla ja niiden vaaroista. Olin ehdotuksesta aivan pöyristynyt ja suorastaan shokissa hetken aikaa! Se tuli minulle täysin yllätyksenä, joten en osannut siihen mitenkään varautua ja sanoa kunnolla perustellen omaa kantaani.
Puhelun jälkeen romahdin henkisesti. Itkin lattialla suoraa huutoa ja mieleeni tulvi kaikki ne kamalat muistot siitä kipuhelvetistä, missä elin ennen opiaattilääkityksen aloittamista.
Tämä kuva on otettu lääkärin soiton jälkeen.
Jouduin tuolloin ravaamaan päivystyksessä ja viettämään paljon aikaa sairaalassa osastohoidossa kovien kipujen takia. En voinut huolehtia kouluikäisistä lapsistani ja lastensuojelu hätyytteli minua. Menetin silloisen miesystävänikin ja elämäni oli pelkkää kipua. Lopulta minulle kuitenkin aloitettiin sairaalassa opiaatit ja pääsin vihdoin rauhassa kotiin kuntouttamaan itseäni.
Kuitenkin tuossa vaiheessa olin jo menettänyt kipujen takia lähes kaiken! Kuten työn, liikuntakyvyn (vaikka olin entinen himourheilija), parisuhteen ja myöhemmin lasteni lähihuoltajuuden. Lopulta tarvitsin myös pyörätuolin ulkoilun tueksi sekä arkeeni avustajien apua.
Sieltä aloin kuitenkin pikkuhiljaa kuntouttamaan itseäni ja löysin uusia unelmia ja sisältöä elämään. En ole todellakaan valmis menettämään kaikkea uudestaan!
Eihän opiaatit ole minunkaan kohdallani mikään "taikanappula", millä olisin saanut kaiken menetetyn takaisin. Mutta yhdessä muiden kipulääkkeiden ja omien lääkkeettömien hoitokeinojen avulla, ne on tehnyt kivuistani siedettäviä ja mahdollistanut pienen toimintakyvyn. Siihen minun on tyytyminen, koska todella harvoin kroonisia kovia kipuja saadaan täysin hallintaan!
Niinpä pari päivää pohdittuani asioita, päätin jättää lääkärilleni uuden soittopyynnön. Valmistauduin huolellisesti puhelua varten muistiinpanojen kera. Kerroin hänelle historiastani, koska hän on ollut lääkärinäni vasta vähän aikaa ja perustelin, miksi opiaattilääkityksen jatkaminen minun kohdallani olisi välttämätöntä. Puhelun loputtua lääkäri oli asiasta kanssani samaa mieltä ja minä huokasin todella syvään helpotuksesta!
Ymmärrän hyvin sen, että lääkärini ei suostu nostamaan opiaattiannostustani yhtään ylöspäin, vaikka sillä saataisiin minulle ehkä hieman lisää toimintakykyä. Toivoin alunperin kipulääkenostoa turvaamaan minulle parempaa toimintakykyä, yrittäessäni työskennellä pienesti kotoa käsin. Minun on kuitenkin nyt tyydyttävä tähän ja yritettävä löytää kipulääkkeen noston tilalle muita keinoja jatkaa Oriflamella.
Esikoisen paha sairastuminen
Samaan syssyyn oman lääkekriisini kanssa, armeijassa kansainvälisissä valmiusjoukoissa oleva esikoiseni sairastui pahasti! Hän on joutunut olemaan sairaslomalla jo kolmatta viikkoa ja sairasloma jatkuu ainakin vielä maaliskuun loppuun saakka. Hänen koko uransa armeijassa on vaakalaudalla! Se on todella harmi, koska rauhanturvaajaksi pääseminen oli poikani unelma ja alku armeijassa lähti niin lupaavasti käyntiin!
Kasimir sai siis mononukleoosin (ent. "pusutauti") armeijassa ja oireet ovat olleet taudin vakavammasta päästä. Perna on ollut turvoksissa, minkä vuoksi hän ei ole saanut rasittaa itseään laisinkaan. Perna voisi nimittäin muuten pahimmassa tapauksessa revetä. Myös maksa on tulehtunut ja maksa-arvo huidellut yli 600:n (minkä pitäisi normaalisti olla 5-50 U/L). Mononukleoosista voit lukea lisää täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00585
Mononukleoosin lisäksi hän sai jonkin tulehduksen keuhkoihinsa (poikani ei tupakoi). Sen takia lääkäreiden oli aluksi vaikea diagnosoida mononukleoosi. Oireet alkoivat kovalla kuumeilulla ja yskällä. Yskä ei ole mononukleoosin tyypillinen oire. Keuhkot onneksi edes paranivat nopeasti, mutta mononukleoosi ei. Kasimir on nyt ollut kotonaan Kuopiossa sairaslomalla ja käy verikoekontrolleissa.
Olin aluksi todella huolissani Kasimirin henkisestä jaksamisesta huoleni lisäksi hänen fyysisestä voinnistaan. Kasimir itse puolestaan murehti alkuun jopa vointiaankin enemmän armeijaurastaan ja kuinka se käy. Esim.haluamansa aliupseerikoulu meni nyt häneltä ainakin "ohisuun" sairastelun takia, koska hän ei mukana harjoituksissa keräämässä sinne vaadittavaa pistemäärää. Lohduttelin häntä kuitenkin, että terveys on kaikista tärkein asia eli se, että hän nyt toipuisi mahdollisimman pian ja hyvin mykoplasmasta. Siitä nimittäin, kun voi seurata myös hyvin vakavia jälkitauteja (kuten aivokalvontulehdus) tai jäädä häjy monen kuukauden uupumus ja väsymys elimistöön. Joillekin se on puhkaissut myös väsymysoireyhtymän (CFS).
Lohduttelin myös, että kaikki muut asiat kyllä selviää ja järjestyy aikanaan. Kerroin, että jos, vaikka entiset unelmat joutuisi jättämään taakseen, niin varmasti löytyy tilalle uusia, mitä kohti mennä. Muistutin oman elämäni esimerkistä, kuinka nousin entisten unelmieni raunioilta ja löysin ajan mittaan uusia unelmia! Niistä voi lukea lisää postauksestani "Kipukroonikkokin tarvitsee mielestäni unelmia: https://kivunkahdetkasvot.blogspot.com/2021/01/?m=0
Huoleni Kasimirin henkisestä jaksamisesta kuitenkin osittain helpotti, hänen päästyään kotiinsa toipumaan. Hän alkoi nimittäin selvästi kuullostaa iloisemmalta, vaikka onkin edelleen täysin toipilas ja väsymys on todella rajua. Kuitenkin oman kodin rauha, vapaus ja hyvä ruoka ovat edesauttaneet toipumista niin henkisesti, kuin fyysisestikin.
Viimeksi, kun puhuimme puhelimessa, ilahduin kovin, kun kuulin Kasimirin tehneen jo varasuunnitelmia. Hän aikoo hakea ammattikorkeakouluihin rakennusmestariksi ja fysioterapeutiksi. Lähinnä aluksi sillä asenteella, että näkisi millaiset pääsykokeet niihin on. Hänellä on ollut myös jo vuosia haaveena "reppureissaaminen" jossain välissä, mutta sitten hän innostui rauhanturvajoukoista ja pääsi, kuin pääsikin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin Poriin.
Mielestäni tärkeintä on, että on unelmia ja tavotteita, vaikka välillä näyttäisikin melko epävarmalta ja jopa kaaottiselta. Itse pidän myöskin sitä tärkeänä, että ne olisivat edes jokseenkin realistisia, jotta ne voisi joskus saavuttaa. Mutta mielestäni unelmat voivat muuttua ja muovautua matkan varrella. Joskus voi tulla ikävä kyllä esim.sairauksia, mitkä ovat hidasteena tai jopa esteenä joidenkin unelmien toteutumiselle, mutta aina voi löytää uusia unelmia tai uudenlaisia keinoja saavuttaa edes osia entisistä unelmista.
Miten tästä eteenpäin?
Nyt on ensisijaisen tärkeää olla Kasimirin tukena ja toivoa, että hän toipuisi mahdollisimman hyvin ja nopeasti Mykoplasmasta ja sen seuraamuksista niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Se on minulle kaikista tärkeintä. Ja, että hän ei vallan masentuisi ja lannistuisi, mikäli haaveet urasta rauhanturvaajana jäisivät kokonaan sairastelun takia.
Oman elämäni suhteen puolestaan, minun täytyy taas kerran hyväksyä se, että kipuihini ei ole saatavilla tämän parempaa apua, enkä voi kipulääkitykseenkään liikaa turvautumalla saada nykyistä enempää toimintakykyä eli lääkitystä ei voida nostaa tai lisätä. Jäljelle jää siis fysioterapian ja oman tahtotilan avulla kuntoutuminen nykyisellä lääkityksellä, niin pitkälle, kuin se näillä keinoin onkaan mahdollista.
Kovin paljon nykyisestä en voi rasituksen määrää nostaa tai saan sietämättömän kovat "jälkikivut" ja uupumuksen, mikä kestää jopa päiviä. Tällä hetkellä arkeeni kuuluu kävelyä hyvin vähän. Yritän kuitenkin pitää siitä vähästä edes kiinni, ettei kävelykyky häviä kokonaan.
Haluaisin jotenkin onnistua säilyttämään elämässäni nämä mukavat löytämäni asiat huonohkosta kiputilanteestani ja toimintakyvystäni huolimatta (kuten tämän blogin pitäminen somekanavineen ja työni Oriflamella). Lisäksi täytyisi tietysti selviytyä arjesta ylipäätään kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja samalla itseäni kuntouttaen mahdollisuuksien mukaan.
Tällä hetkellä puuhaa on vointiini nähden liikaa, mutta toisaalta välillä tavotteita hieman laskemalla ja ajankäyttöä tehostamalla, uskoisin voivani selviytyä näistä kaikista asioista. Se vaatii kuitenkin nyt hieman tasapainottelua ja opettelua.
Millaista teidän elämänne ja arkenne on tällä hetkellä? Elättekö ruuhkavuosien keskellä vai kenties työkyvyttömyyseläkkeellä? Olisi kiva kuulla kommenteissa millaisessa elämäntilanteessa itse kukin lukijani elää:) Mielelläni otan myös vinkkejä vastaan ajankäytön hallintaan!
Rakkaudella, Anne
ps. Tässä lupaamani Oriflame-verkkokauppani linkki: https://fi.oriflame.com?store=annemarivalta
Tilaamalla ihanaa kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita ym. verkkokauppani kautta, tuet samalla minua kohti unelmiani ja taloudellista pärjäämistä:) Kiitos siis jokaisesta tilauksesta!
Otathan rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvitset apua tuotteiden valinnoissa tai tilaamisen kanssa:) Minuun voi ottaa yhteyttä "Kivun kahdet kasvot"-blogini yhteystietojan kautta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen annemarinkauneussivut@gmail.com
On ollut ihanaa päästä testailemaan Oriflamen laadukkaita meikkejä, joita tässäkin kuvassa olen käyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti