MILTÄ KIPUKROONIKON KÖYHYYS TUNTUU SUOMESSA?

Tämä on tositarina köyhyydestä suomessa, mutta tämä on vain minun tarinani. Suomessa on paljon muitakin köyhyysryhmiä, kuin työkyvyttömyyseläkeläiset, mutta keskityn tässä kirjoituksessa nyt siihen ja erityisesti omaan tarinaani.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu pahimpaan kriisiaikaan taloudellisesti pitkään aikaan ja on osittain tunteidenpurkausta sen takia. Olen tällä hetkellä niin stressaantunut, ahdistunut ja masentunut köyhyyden takia, että se on aiheuttanut fyysisiäkin tuntemuksia. Tuntuu kuin rinnassani puristaisi joku möykky koko ajan. Minulle on tullut sen takia nukahtamisvaikeuksia. Minulla on myös masennusoireita  ja pelkään, että masennukseni uusiutuu. 

Kuva: Anna-Leena Miettinen
Köyhyys aiheuttaa paljon stressiä, inhimillistä kärsimystä ja sosiaalista eristäytymistä erityisesti kipukroonikoille, joiden elinpiiri on jo muutenkin pienentynyt.  

Moni ei osaa kuvitellakaan mitä inhimillistä kärsimystä köyhyys Suomessakin aiheuttaa! Monilla ei ole käsitystä siitä eivätkä edes halua yrittää ymmärtää suomalaista köyhää. Usein syytä etsitään yksilöstä itsestään. Ehkä hän käyttää rahaa johonkin tyhmään, ei hallitse taloudenhoitoa eikä osaa hakea yhteiskunnan ja kolmannen sektorin kaikkia "suuria" tukia. Ehkä hän ei ole halunnutkaan parantua sairauksistaan työkykyiseksi, vaan todellinen motivaatio on puuttunut ja nyt turhaan ruikuttaa ettei voi mitään työtä tehdä. Ja kai sitä nyt aina sairaanakin voi jotain pientä tehdä, kuten myydä käsitöitä nettikirpparilla (minun vointini ei riittäisi edes siihen! ).



Ei Suomessa ole todellista köyhyyttä!

Tiedän, että en ole köyhä maailmanlaajuisesti ajateltuna. Koska esim. Afrikan monissa maissa on vielä tänäkin päivänä ihmisiä nälkäkuoleman partaalla, niin joidenkin mielestä Suomessa ei ole todellista köyhyyttä. Monien mielestä kaltaisteni olisi oltava hiljaa ja kiitollinen. Jälkimmästä olenkin monesta asiasta, kuten jonkintasoisesta terveydenhuollosta ja katosta pääni päällä. Jos  kuitenkin katsotaan asiaa Suomen mittakaavassa, niin mikään ei poista sitä tosiaa, että kuulun köyhien joukkoon. Mikään ei vie pois siitä aiheutunutta  inhimillistä kovaa kärsimystä ja stressiä, mitä olen joutunut ja joudun kokemaan päivästä ja vuodesta toiseen taloudellisten murheiden takia (aivan kuin kovissa kroonisissa kivuissa ei olisi ihan riittävästi taakkaa yhdelle ihmiselle!). 

Arvostelijoilta voisin kysyä, onko sinulla kokemusta köyhyydestä Suomessa oikeasti pidemmältä aikaa? Ja onko sinulla kokemusta köyhyydestä ja kovista kivuista sekä kaikesta niihin liittyvästä taistelusta, mitä minäkin olen käynyt läpi vuosien ja vuosien ajan? On aivan eri asia olla köyhä, vaikka kolmen vuoden opiskelujensa ajan ja valmistuttuaan päästä työelämään kiinni. Se köyhyys on nimittäin väliaikaista ja toivoa on paremmasta taloustilanteesta tulevaisuudessa. 

Voisin kysyä myös arvostelijoilta, mitä sinä olet terveenä ja työssäkäyvänä tehnyt niiden absoluuttisessa köyhyydessä elävien puolesta maailmalla, joista olet nyt yhtäkkiä niin huolissasi? Vaikka 10 euroa on minulle iso raha etenkin alkuvuodesta, kun lääkekatto ym. nollautuvat, niin lahjoitan joka kuukausi UNISEF:lle sen summan. Teen sen, koska olen heihin verraten hyväosainen. En ole kuolemassa nälkään, vaikkakaan minulla ei ole varaa syödä terveellisesti ja usein loppukuusta syön pelkkää makaronia ja halvinta vaaleaa leipää. Ja vaikka minusta olisi mukava sillä 10 eurolla lyhentää velkojani, ostaa ruokapöytään kasviksia myös talvisaikaan tai ostaa edes joskus itselleni vaikka kirpputorilta sen vähän kalliimman talvitakin, niin en vain osaa elää ajattelemalla pelkästään itseäni ja lapsiani talousasioissakaan.  Olen myös tehnyt nuorempana katulapsityötä Venäjällä. Olen auttanut melko paljon köyhiä läheisiäni ja jopa tuntemattomia täällä Suomessa, silloin kun tilanteeni oli edes hieman parempi. 

Enempää en ala tässä listaamaan tekemiäni asioita tai tekemätttä jättämisiäni köyhyyden torjumiseksi, mutta halusin vain sanoa nämä alustukseksi arvostelijoille. Mistä tiedän, että arvostelijoita postaukseeni tulee? Siitä, että olen näinä vuosina kuullut ja kokenut sitä tämän aiheen tiimoilta aivan liian paljon, jos vain olen avannut suuni köyhyydestä tai kirjoittanut asiasta somessa. Minun mielestäni on kuitenkin enemmän terveiden ja hyvätuloisten ihmisten tehtävä auttaa maailman nälkää näkeviä, kuin, että minä sairaana ja köyhänä ottaisin näistä vielä liikaa itselleni lisästressiä ja taloudellista rasitetta.

Verrattuna näin työkyvyttömänä eläkeläisenä elämääni esim. työttömän, opiskelijan ja yh-äidin köyhyyteen, ongelmana on vielä enemmän näköalattomuus, toivottomuus ja vaihtoehdottomuus. Kaikilla heillä muilla on toivoa edes vähän paremmasta tulevaisuudesta ja joitain mahdollisuuksia muuttaa taloudellista tilannettaan pidemmällä tähtäimellä. Minulla niitä ei ole,  ellei vointini taianomaisesti paranisi radikaalisti ja kykenisin tekemään ja saamaan taloudellisesti kannattavaa työtä. 

Minulla ei ole enää mitään toivoa päästä työelämään, paitsi jos uskoo ihmeisiin enkä minä usko ennen kuin sellaisen näen. Aiheuttaisin itselleni vain jatkuvasti lisää pettymyksiä, jos elättelisin toiveita jostain ihmeparantumisesta yrttiteen tai rukouksen avulla (väheksymättä heitä, jotka ovat saaneet mielestään avun edellämainituista).

Sen sijaan, että hakkaisin päätäni jatkuvasti seinään, minun on ollut asetettava toiveeni, haaveeni ja tavoitteeni muuhun merkitykselliseen kuin työelämään. Se on mm. yksi syy siihen miksi kirjoitan tätä blogia.

Miltä minun köyhyys näyttää?

Aineellisesti se on sitä, että joudun elämään Kelan asettamien epätodellisen tiukkojen asumismenorajojen mukaisesti. Pelkästään siitäkin minulla riittäisi juttua oman blogipostauksen verran, koska niin paljon kaikkia älyttömiä "pykäliä" ja köyhän sairaan vähäisenkin valinnanvapauden rajoittamista siihen liittyy! 

Minun on mietittävä erittäin tarkkaan ruokaostokseni. Olen jo vuosien ajan syönyt vain ruokia, joiden pääraaka-aineet ovat halvin jauheliha tai nakit/lihapullat sekä niiden kaveriksi  peruna tai makaroni. Talvisaikaan minulla ei ole varaa ostaa kasviksia laisinkaan lukuunottamatta joitain juureksia. En voi ostaa marjoja tai hedelmiä, paitsi jälkimmäisiä  joskus satokausina tai tarjouksesta. Kalaa syön vain kalapuikkojen ja tonnikalan muodossa silloin tällöin. Leiväksi ostan ruisleipää, jotta saisin kuituja ja itseni pidemmäksi aikaa kylläiseksi. Leivän päällisenä en käytä mitään leikkeleitä, mutta edullisinta juustoa ostan eläkepäivänä. Syön herkkuja todella harvoin ja viimeisimmän muuton jälkeen olin puoli vuotta kokonaan ostamatta niitä taloudellisista syistä. 

Loppukuusta joudun joka kuukausi syömään pelkkää keitettyä makaronia, vaikka ruokakuluni ovatkin jo muutenkin pienet.  

Tällainen ruokaympyräni on ollut koko sen ajan, kun olen ollut poissa työelämästä paitsi niinä aikoina, kun on ollut toinen aikuinen jakamassa ruokakuluni.  Onneksi minulla on ihania ihmisiä elämässä, jotka ovat kutsuneet joskus luokseen syömään paremmin. Ravintoloissa ja kahviloissa en käy koskaan enkä tilaa pizzoja, ellei niitä ole minulle tarjottu.

En ole käynyt vuosiin kampaajalla edes leikkauttamassa hiuksiani, ostanut mitään vaatteita tai kodinlaitteita uutena (paitsi 180 euron puhelimen osamaksulla, koska se on niin tärkeä työkalu ja usein ainoa sosiaalisen elämän ja harrastusten mahdollistaja minulle kipukroonikkona). Helpompi olisikin tehdä tähän lista niistä asioista, jotka ostan uutena, kuin luetella kaikki se, mitä hommaan/olen hommannut käytettynä tai saanut ilmaiseksi!

Melkein kaikki vaatteeni ja jopa suurin osa kengistäni on saatu kavereilta tai ostettu käytettynä. Alushousut ja sukat ostan uutena, jos ne ovat tarjouksessa tai muuten vain edullisimmasta päästä. Olen haaveillut laadukkaista talvivaatteista jo vuosia, mutta edelleenkin minulla on ystäväni vanha talvitakki (ei urheilukäyttöön tarkoitettu) niin lenkeillä kuin kaikkialla muuallakin. Toppahousut ovat entisen naapurin vanhat ja lisäksi alunperinkin minulle liian pienet, joten pidän niiden vetoketjua auki. 

Voin sanoa sen, että pyörätuolissa istuessa ja vain lyhyitä matkoja hitaasti kävellessä, jos missä, olisi laadukkaat ulkoiluvaatteet tarpeen Suomen sääolosuhteissa! Kerran pystyin satsaamaan sentään Kuoma-kenkiin nettikirpparilta, joten varpaitani ei onneksi ole enää paleltanut.  Laadukkaat talvivaatteet ovat myös siksikin hommaamatta, koska ne maksavat myös käytettynä liikaa. Lisäksi nettikirpputorien vaatteita täytyisi päästä sovittamaan yleensä pian ja huono vointini, "bensaraha" ja raha itse vaatteisiin tai kyydit eivät välttämättä järjesty sillä hetkellä, kun sopivan oloinen tuote olisi myynnissä. 

Tämän vuoden alku on ollut niin tiukkaa aikaa sairauskulujen noustua, että en ole voinut ostaa mitään edes käytettynä! Pelottaavaa, kun kaikki entiset vaatteet ja tavarat alkavat kulua/hajota ja tarvelistaa kertyy koko ajan eikä sikti mitään saa hankittua. 

Mainitsen tässä yhteydessä sen, että en ole käyttänyt vuosiin juuri lainkaan alkoholia tiukan budjetin ja vahvan lääkityksen takia. Onnistuin lopettamaan  myös vihdoin tupakoinnin heti pian postattuani aivoverenvuodosta viime vuoden puolella! Se on erittäin hyvä asia niin terveyden, kuin talouden kannalta, vaikka onkin nyt erityisen tiukkana aikana tuntunut ettei rahaa ole yhtään enempää käytössä. 

En olisi koskaan voinut hommata yksinäni myöskään koiraa ja siksi toteutin vuosien haaveeni vasta, kun seurustelin miehen kanssa, joka halusi myös koiran ja sitoutui maksamaan kaikki siihen liittyvät kulut myös senkin jälkeen, jos meille tulisi ero (niinkuin tulikin viime vuonna). Minulla ei ole siis Nemistä mitään kuluja! 

Vaan aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä minultakin löytyisi vielä jotain mistä karsia!! On niin helppoa arvostella muita ylhäältäpäin. Jopa toiset vähävaraiset osaavat nokittaa joskus toisiaan ja arvostella toistensa valintoja, mutta eli niin tai näin vähäisillä tuloillaan ja suurilla menoillaan sairauskulujen vuoksi, niin mikään ei poista sitä tosiasiaa, että olen köyhä ja Suomessakin on köyhyyttä.

Köyhyys on sitä rankempaa ja näkyy sitä selvempään, mitä pidempään se jatkuu. Väliaikainen köyhyys ei ole lainkaan yhtä pahaa, kuin vuosien köyhyyden suo, mistä ei voi nousta ylös edes rämpimällä viimeisillä voimillasi (varsinkin, kun niitä ylimääräisiä voimia ei olisi sitten millimetriäkään).

Raha ei tuo onnea (kuulemma)... 

En ole helposti kateutta tunteva enkä myöskään materialistinen ihminen. Silti joskus heikolla hetkellä ja köyhyyteen väsyneenä, tuntuu pahalta katsella esim. sosiaalista mediaa. Sieltä,  kun näkyy paljon hienoja asukuvia, kuvia lomamatkoista ja erilaisesta tekemisestä, kauniita ruokakuvia jne. Enkä nyt tarkoita tällä pelkästään julkisuuden henkilöiden ja julkisuuteen pyrkivien ihmisten kuvia,  vaan ihan tavallisten suomalaisten somekuvia. Niitä katsellessani tuntuu usein, että elän niin täysin eri maailmassa kuin monet monet muut suomalaiset! Sitä tunnetta joudun kipukroonikkona jo paljon muutenkin sietämään ja kun siihen lisää vielä köyhyyden aiheuttaman eriarvoisuuden, niin elämäni on todellakin hyvin erilaista kuin suurimmalla osalla suomalaisista.

Jotkut ihmiset ovat menneet hieman hämilleen kerrottuani taloudellisesta tilanteestani ja todenneet siihen nopeasti jotain tyyliin "Mutta onhan niin paljon asioita, mitä voi tehdä ilman rahaa!". Onko niitä täysin ilmaisia asioita loppupeleissä kipukroonikkona osittain pyörätuolin kanssa liikkuvana ja muiden kyytien varassa niin PALJON? Voin sanoa, että ei ole! 

Minulla kävi hieno tuuri, että löysin edullisen asunnon järven rannalta, mutta ei ollut kaukana sekään, että olisin joutunut muuttamaan pelkäämääni kerrostaloyksiöön jonnekin lähiöön Kuopiossa! Nykyisessä kodissani voin kivuissa kotoa käsin vaikka edes ikkunasta ihailla luontoa ja etenkin ulos kyetessäni menemään. Jos asuisin kerrostalossa lähiössä, niin edessäni näkyisi vain betonimeri, mikä ei luontorakasta sieluani juuri lämmittäisi. Sellaista elämääkin olen kyllä kokenut vuosien ajan, joten tuttua on sekin. 

Mutta jos haluaisinn lähteä jonnekin pihamaatani edemmäs, niin se vaatisi rahaa! Pitäisi maksaa joko kuljetuspalvelun taksikyydit ja suunnitella tarkkaan aikataulut tai maksaa avustajalle kilometrikorvaukset. Tekemiseni esim. kotona tai pihamaalla on hyvin rajoittunutta kipujen takia. En voi laittaa kukkapenkkejä (sitä paitsi ne kukatkin maksaisi) tai potkia palloa naapurin lasten kanssa.

Ruokaympyrääni on todettu kerran, jos toisenkin, että "Kaurapuuro ja makaronihan on hyvää!". Onko oikeasti, jos sitä on PAKKO syödä monta päivää putkeen? Yleensä en jaksa edellämainittuihin lausahduksiin vastata mitään, vaikka joskus tekisi mieli sanoa, että vietäpä sinä sitten edes tämä kesä tehden vain täysin ilmaisia asioita (jätä auto seisontaan kotipihaasi) ja syöden kaurapuuroa ja makaronia! Mutta tuskimpa vaan jättäisivät väliin mökkilomaa ja festareita, ostamatta muodikasta kukkamekkoa ja käsilaukkua sekä syömättä kesän grilliherkkuja alkoholin kera nauttien! 

Yksi eniten inhoamistani sanonnoista on "Raha ei tuo onnea". Sen on taatusti keksinyt joku rikas ihminen.  Minun versioni kuuluu, että "Raha ei tuo onnea, mutta se helpottaa vitusti elämää!". Ja rehellisesti etenkin näin kipukroonikon näkökulmasta, jolla on paljon rajoituksia, raha toisi myös onnea. Usein päiväunille mennessä haaveilen lottovoitosta (vaikka en edes lottoa) ja mietin, millaista elämäni olisi sen jälkeen, miten ja missä haluaisin asua, mitä tehdä, mitä kivaa piristystä ostaisin itselleni, kuinka pukeutuisin ja laitattaisin hiukseni jne. Mutta eniten odottaisin sitä, kuinka voisin auttaa köyhiä läheisiäni ja piristää heitä! Antaisin myös takaisin apua ja iloa kaikille heille, ketkä ovat auttaneet minua eläessäni köyhyydessä! 

Ystävien ja tuttavien apu on ollut korvaamatonta! 

En olisi selvinnyt tässä elämässä taloudellisesti ilman ystävien, tuttavien ja jopa tuntemattomien ihmisten apua! Olen saanut heiltä esim. vanhoja vaatteita ja huonekaluja, ruokaa ja hygieniatuotteita sekä joskus ihan vaan jotain pientä piristystä, millä ihmiset ovat halunneet minua ilahduttaa. 

Liian monilla on kuitenkin se kuvitelma, että yhteiskuntamme pitää jopa "erittäin hyvää huolta" köyhistä ja siksi Suomessa on esim. työkykyisiä työttömiä. Varmasti aina mukaan porukkaan mahtuu joitakin "elämäntapaintiaaneja", ketkä eivät haluaisikaan tehdä töitä ja joille köyhyys on oma valinta ja saattavat olla siihen jopa tyytyväisiä.
Kuitenkin meitä on paljon enemmän, ketkä tekisimme oikein mielellämme töitä, mikäli olisimme työkykyisiä. 

Loppusanoiksi haluan muistuttaa, että Suomi olisi parempi paikka  meille kaikille asua, jos täällä pidettäisiin parempaa huolta kaikkein heikoimmistakin ja oltaisiin vähemmän tuomitsevia ja ennakkoluuloisia toisiamme kohtaan. Köyhyyden vähentäminen lähtee siitä, että suostumme näkemään sen, että Suomessakin on köyhyyttä, mikä ei ole itseaiheutettua ja ettei etenkään paljon sairastelevien ihmisten toimeentulo ja huolenpito ole riittävän hyvällä tasolla edes Suomessa.  Jos ummistamme silmämme kanssaihmisten hädällä täällä Suomessa ja kiellämme sen vedoten siihen, että "afrikassa kuolee ihmisiä nälkään", mutta emme välitä silti niistäkään ihmisistä siellä, niin se on vain itsekästä oman syyllisyyden tunteen pakoilua. 

Tehdään yhdessä huomisesta parempi meille kaikille niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Se lähtee siitä, että asenteidemme täytyy muuttua. Pidetäänhän toisistamme huolta? 

Kiitos vielä kerran ihan älyttömästi teille kaikille, ketkä olette minua tai ketä tahansa läheistä köyhääntai jopa tuntemattomia ihmisiä auttaneet ja vieläpä vilpittömällä sydämellä, vailla tuomitsemista ja odottamatta kuitenkaan loputonta kiittelyä ja nöyristelyä! Toivon elämäänne kaikkea hyvää ja moninverroin takaisin sen, mitä olette meitä köyhiä auttaneet. Toivottavasti vielä joskus jälleen itsekin saan taloudellisia mahdollisuuksia kokea enemmän sellaistakin auttamisen ja antamisen iloa! 

Rakkaudella, Anne