tiistai 27. lokakuuta 2020

Vammainen- miten ihmeessä sellainen kohdataan?

Postaus on tehty ei-kaupallisena yhteistyönä osana Vieraskynä-sarjaa yhdessä someaktivisti Pinja Eskolan kanssa. 

Sananen henkilöstä tekstin takana:

Heippa! Olen Pinja Eskola, 25-vuotias aktivisti ja vapaa kirjoittaja. Opiskelen ensimmäistä vuotta medianomiksi ja minun olisi määrä valmistua luovan sisällöntuotannon suuntauksesta. Omassa blogissani Kynäniekan salaiset mietteet, puhun yhtä aikaa suorasanaisesti ja avoimesti, mutta toisaalta opettavaiseen sävyyn vammaisuudesta, mielenterveydestä ja seksuaalisuudesta. Käsittelyssä ovat yleismaailmalliset ilmiöt ja tabut mainittuihin teemoihin liittyen, mutta toisinaan sukelletaan myös henkilökohtaisempiin kokemuksiin. Käy ihmeessä kurkkaamassa omaa sisältöäni. Instagrammista minut löytää @kynaniekka

Pinja Eskola on someaktivisti ja vapaa kirjoittaja.

 

Vammainen – miten ihmeessä sellainen kohdataan?

Pitääkö vammainen kohdata jotenkin eri lailla, kuin vammaton ihminen? Minulla on synnynnäinen liikuntavamma ja jatkuvasti törmään siihen, kuinka ihmiset eivät osaa olla läheisyydessäni. He varovat sanojaan ja näyttävät vaivaantuneilta. He saattavat puhua ohitseni joko avustajalle tai ystävälle. Näissä keskustelunavauksissa minuun saatetaan viitata tavalla, joka antaa allekirjoittaneesta huolenpidon kohteena olevan kuvan. Kiitos vain, mutta olen ihan oman elämäni aktiivinen tekijä. Avustajani toimii vain apukäsinä – tai jalkoinani silloin, kun omani eivät meinaa riittää. Liikun pyörätuolilla ja tarvitsen monessa arjen askareessa edes hiukan apua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ymmärryksessäni olisi jotain vikaa tai elämäni jotenkin huonompaa kuin vammattoman.


Entäpä se auttaminen sitten? Jos haluat tarjota apua, älä vain toimi automaattisesti tavalla, jolla kuvittelisit apuvälineenkäyttäjän haluavan tulla autetuksi. Kenties hän selviäisi itsenäisesti näkemästäsi hommasta. Jos menet esimerkiksi työntämään henkilöä ilman hänen pyyntöään, astut voimakkaasti hänen henkilökohtaiseen tilaansa. Tiedän sinun tarkoittavan hyvää, mutta mieti kuitenkin itsesi tilanteeseen. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku tarttuisi sinua hihasta ja lähtisi määrätietoisesti kiskomaan?

 

Miten vammainen sitten pitäisi kohdata oikeaoppisesti? Mennään ensin termistöön. Vammainen ei ole kirosana. Se on täysin korrekti termi. Haukkumista se on ainoastaan niissä tilanteissa, jolloin sitä käytetään toisen solvaamiseen, eli epäkorrektisti. Inva, jota itsekin toisinaan käytän, on sen sijaan kiistanalaisempi. Siitä osa voi loukkaantua. Voisin sanoa osan vammaisyhteisöstä ottaneen sen takaisin itselleen. Se, että joku tuntemasi rajoitteen omaava ihminen käyttää termiä, ei anna sinulle vammattomana välttämättä oikeutta käyttää sanaa, ainakaan yleisessä keskustelussa. Ko. henkilön kanssa voit toki toimia näin.  

 

Vastaus on yksinkertainen. Meidät tulee kohdata kuin kuka tahansa muukin. Meitä ei tarvitse pitää pumpulissa. Sanojaan ei tarvitse varoa. Emme pure tai mene rikki. Keskustele ja heitä vitsiä ihan tavallisista asioista. Kysyä saa, jos jokin mietityttää. Muista kuitenkin seuraava: Jokaisella on omanlaisensa suhtautuminen rajoitteeseensa. Joillekin rajoite saattaa olla arka ja hankala asia. Toisille se on taas arkipäivää, johon on totuttu. Suhtautuminen omaan vammaan saattaa vaihdella kausittain, riippuen mitä kaikkea elämässä on milloinkin koettu. Lue siis tilannetta. Vaikka kannustankin kysymään, kehotan pitämään mielessä, että meillä on oikeus yksityisyyteen ja valita se mitä kerromme, jos kerromme. Älä siis tule kyselemään esimerkiksi toisen seksielämästä. Et saa ainakaan hyvää reaktiota aikaan.  

Pinja Eskola neuvoo kohtaamaan vammaisen henkilön, kuin kenet tahansa muunkin.

 

 

Vammaisen elämä tuo toki mukanaan haasteita: Tarvitsen apua monissa arkisissa askareissa: Jos avustajakuviot eivät menekään suunnitellusti, on henkinen helvettini pahimmassa tapauksessa irti, kun yritän epätoivoisesti käydä mahdollisesti hyvinkin lyhyellä aikavälillä metsästää jotain vararatkaisua tilanteeseen. Sijaiset kun eivät kasva puussa. Oi, se olisikin ihanaa. Se, ettei yhteiskuntaamme ole rakennettu esteettömästi, tuo oman pähkinänsä purtavaksi: Mikä on reittini tänään? Selviänkö koko päivän sähköpyörätuolissa, vai onko jossain matkani varrella portaita? Tämä kysymys vaikuttaa tuolivalintaani.

 

 

Vamma ei ole kuitenkaan estänyt minua koskaan tekemästä jotain sellaista, mitä todella haluan tehdä. Jos joku ei onnistu suoraan, niin sitten sovelletaan. Vammaisen elämä ei ole huonoa, varsinkaan silloin kuin palvelut ja tukiverkko toimivat. Sääli on siis turhaa. Suurin ongelma on aina ollut ihmisten oletukset. Heidän käsityksensä siitä, mihin pystyn tai en. Vammaisena minä olen oman rajoitteeni paras kokemusasiantuntija. Kysy, älä oleta.

 

Kohtaa erilaiset ihmiset uteliaasti, mutta muista jokaisen oikeus yksityisyyteensä. Sääli ja toisaalta sankaritarinat ovat turhia. Älä häpeä menneisyyden erheitäsi, sillä ne opettavat. Itsekin tiedän olleeni joskus ennakkoluuloisempi minua vammaisempia kohtaan. Tärkeintä ei ole se, miten joskus käyttäydyit. Merkittävintä on se, mitä siitä opit sekä se, kuinka nykyään toimit.

 

tiistai 13. lokakuuta 2020

SOME-VAIKUTTAJA ANNU VAINIO EI ANNA SELKÄRANKAREUMAN OLLA ESTEENÄ UNELMIEN TOTEUTUMISELLE!

Tämä blogipostaus on toteutettu yhteistyössä some-vaikuttaja Annu Vainion kanssa. Haastattelin häntä ja katsoin hänen Youtube-videoitaan, minkä perusteella kirjoitin tämän jutun hänestä. 

Olen saanut tutustua moniin ihaniin tyyppeihin bloggaamisen myötä ja Annu Vainio on yksi heistä. Hän on rohkeasti kohti unelmiaan kulkeva 50-vuotias Kouvolalainen nainen. Hän on some-vaikuttaja, digitaalisen sisällöntuottaja ja hänellä on Youtube-kanava (Annu V), mistä hän on päättänyt luoda itselleen unelmiensa uran, selkärankareuman vietyä kyvyn hoitotyöhön vammaisten parissa.


 

Annu ei ole mikään aloittelija näissä hommissa, vaan takana on mm. pari vuotta suosittuna bloggaajana, minkä jälkeen ihmiset alkoivatkin kyselemään, voisiko hän tehdä myös YouTube-videoita. Pikkuhiljaa Annu itsekin lämpeni ajatukselle ja lopulta tubettaminen vei mennessään, niin, että bloggaaminen jäi ja hän päätti keskittyä videoiden tekemiseen. 

Vika ei ollutkaan "korvien välissä", vaan epämääräiset kivut olivatkin selkärankareuma!

Selkärankareuma on tulehduksellinen ja aaltoileva selän reumasairaus. Sen tyypillinen oire on aamuöisin alaselässä esiintyvä kipu, joka helpottaa liikkeessä ollessa. Lisää tietoa selkärankareumasta löytyy esim. selkäkanavan-sivulta. https://selkakanava.fi/selkarankareuma

Annu teki aiemmin hoitoalan työtä kehitysvammaisten ohjaajana. Hänen selkärankareuma puhkesi siellä töissä ollessaan. Annun ensimmäiset oireet olivat nivelkivut useammassa eri nivelessä vaihdellen ja oudot kipukohdat ympäri kroppaa. 

Mentyään vihdoin lääkäriin, mukaan oli tullut selkä- ja lonkkakivut, niin pahana, ettei Annu meinannut päästä eräänä aamuna ylös sängystään. Kun hän lopulta pääsi vaivoin sängystään ylös varovasti hivuttautumalla, niin hän tajusi vihdoin ottaa yhteyttä lääkäriin.

Lääkärissä Annu kertoi suvussaan olevan reumaa ja pyysi päästä reumakokeisiin, mutta lääkäri väitti "vian olevan korvien välissä". Lääkärin mielestä paikkaa vaihtavia ja jopa tunneittain suuntaan tai toiseen muuttuvia kiputiloja ei voinut olla muusta syystä. 

Loppujen lopuksi Annu kuitenkin pääsi reumatutkimuksiin ja tulos oli, kuin olikin se, että Annulla oli jo melko pitkälle edennyt selkärankareuma, joka oli tehnyt jo pysyviä tuhoja hänen kroppaansa (Annun julkaisemalla videolla on siitä tarkempaa lisätietoa!).

Miten juuri Annulla selkärankareuma vaikuttaa elämään? 

"Liike on lääkettä", tuumaa Annu, mutta vain silloin, kun ei päällä ole aktiivista tulehdustilaa. Annu on alusta lähtien kuntouttanut itseään liikkumalla. Kuntoutuksesta hän sai hyvät jumppaohjeet ja kannustaakin kaikkia kuntoutujia ottamaan ammattilaisten ohjeet käyttöön! 

Selkärankareuma vei Annulta kuitenkin kyvyn tehdä hoitoalan töitä sekä harrastaa ja valmentaa kamppailulajeja. Se oli hänelle kova paikka, minkä vuoksi Annu suri ja itki paljon.

Annun päivät täyttyvät tällä hetkellä normaaliarjen lisäksi liikkumisesta kivun sallimissa rajoissa ja itseään siten sekä ammattilaisen jumppaohjeilla kuntouttaen, Youtube-videoita ja somesisältöä tehden, ystäviä ja tytärtään tavaten jne. Annu laulaa myös kuorossa ja kirjoittaa biisejä. Lisäksi hän on kokeillut mallin töitä ja kokoaa mallikansiota.

Annu on haaveillut jo pitkään mallin töistä,
mutta toteutti haaveensa vasta nyt ollessaan 50-vuotias!


Mitä Annu toivoo ihmisten saavan häneltä? 

Annu toivoo ihmisten saavan häneltä tsemppiä, tukea ja rohkeutta tehdä unelmistaan totta. Siinä hän on kyllä onnistunut minunkin kohdallani! Annun esimerkin ja tsempin avulla sain lisää rohkeutta lähteä toteuttamaan unelmaani ammattibloggaajan työstä.

Kysyinkin Annulta mitä mieltä hän on blogistani. Sain tällaisen vastauksen: "Kivun kahdet kasvot"-blogi on koskettava, ihana ja hyvin puhutteleva." Kiitän Annu sinua kovasti palautteestasi!

Se saikin minut pohtimaan sitä, millaisia ajatuksia hänen Youtube-kanava minussa herättää. Minusta se on ihanan tavallinen, aito ja kuitenkin persoonallisella tavallaan mielenkiintoinen ja monipuolinen. Sen salaisuus on lienee videoiden "samaistuttavuudessa". Seuraan erittäin mielenkiinnolla Annun matkaa kohti unelmiaan ja toivotan hänelle kovasti tsemppiä siihen!

Annun Yotube-kanava ja selkärankareumastaan kertova video löytyy täältä https://m.youtube.com/watch?v=oQdte-J9h9M

Käy tutustumassa Annun Youtube-kanavaan ja kerro kommenttikentässä mielipiteesi siitä ja meidän yhteistyöstä Annun kanssa:) Oliko tällainen mielenkiintoista vaihtelua blogissani? 


Rakkaudella, Anne