lauantai 27. lokakuuta 2018

KOKEMUS HENGENVAARALLISESTA AIVOVERENVUODOSTA OSA 2

Tämä postaus on jatkoa postaussarjalle, mikä kertoo aivoverenvuotokokemuksestani. Jos et ole lukenut ensimmäistä osaa tai haluat kertauksen vuoksi lukea sen, niin löydät ensimmäisen osan tästä linkistä:
Kokemus hengenvaarallisesta aivoverenvuodosta osa 1

Terveyskeskukseen, sieltä keskussairaalaan ja sitten vasta yliopistolliseen sairaalaan

Pääsin tarkempiin tutkimuksiin ja hoitoon vasta monen mutkan kautta. Se on aivotapahtumissa huono asia, koska siinä taistellaan usein aikaa vastaan. Esimerkiksi aivoinfarktissa lioutushoitoon täytyisi päästä 4,5 tunnin sisällä, koska sen jälkeen sitä ei voida enää hyödyttömänä antaa (ja lisää aivoverenvuotoriskiä).

Monissa tilanteissa, kuten rajuissa aivoverenvuodossa hoitoonpääsyn viivästyminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa potilaan menehtymiseen.

Kuten kerroin viime postauksessani (minne on linkki ylempänä), niin kohdallani ensihoitajat tekivät virheen epäillessäni minulla olevan "vain psyykkistä kipuilua" ja siksi lähtevän viemään minua terveyskeskukseen keskussairaalan sijaan. Se "maksoi" minulle ajan hukkaan valumista kaikkineen parin tunnin verran!

Terveyskeskuksessa lääkäri ja hoitaja ottivat minut petipaikalle arvioidakseen tilannettani. He yrittivät ensin suonensisäisellä kipulääkkeillä saada kipujani hallintaan. Mutta koska ne eivät tehonneet kipuihini ja sain myös tuntohäiriöitä oikeaan jalkaani, he ymmärsivät ettei kyseessä olekaan jokin tavanomainen kova päänsärky.

He tekivät lähetteen keskussairaalaan tarkempiin tutkimuksiin ja tilasivat ambulanssin. Mutta minut tuoneet ensihoitajat olivat lähteneet muihin tehtäviin ja loputkin lähialueen ambulanssit olivat varattuja, joten jouduin odottelemaan kuljetusta melko kauan.

Kun ambulanssi vihdoin tuli, olin jo niin huonossa kunnossa ja edelleen kovissa kivuissa etten muista matkasta juurikaan mitään. 

Jyväskylän keskussairaalasta minulla ei olekaan enää lainkaan muistikuvia, joten kuulin seuraavat tapahtumat omaisilta ja lääkäreiltä myöhemmin. 

Keskussairaalan lääkärillä oli heti herännyt epäily mahdollisesta aivotapahtumasta, joten pääni kuvattiin.

Sieltä varmistui aivoverenvuoto (SAV), joten minut piti lähettää Kuopioon tarkempiin kuviin ja operoitavaksi. Siinä vaiheessa minua ei voitu lähettää matkaan ambulanssilla ilman lääkäriä, mutta ketään ei ollut heti vapaana hommaan. Jouduin siis jälleen odottelemaan pääsyä matkaan.

Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS)

Kuopiossa minut kuvattiin tarkemmin ja lääkärit tekivät päätöksen tähystyksen kautta röntgenissä tehtävästä operaatiosta. Jostain syystä he odottivat kuitenkin seuraavaan aamuun. Minulle ja omaisilleni ei koskaan selvinnyt miksi.

Toimenpide tehtiin suonensisäisesti eikä kalloani tarvinnut avata. Aneyrysma embolisoitiin onnistuneesti, mutta sain leikkauskomplikaationa aivoinfarktin (mikä on kuulemma sen yhteydessä melko yleistä).



Aneyrysma embolisoitiin onnistuneesti, mutta sain leikkauskomplikaationa aivoinfarktin.



Tehohoidon osastolla leikkauksen jälkeiset päivät

Jouduin viettämään rajun päänsäryn vuoksi tehohoidon osastolla useamman vuorokauden täysin petipotilaana. Minulla oli kestokatetri, koska en voinut käydä wc:ssä. Sain ravinnon myös pitkän aikaa pelkästään tipan kautta, koska en todellakaan olisi kyennyt syömään mitään.

En pystynyt käyttämään lainkaan puhelinta ensimmäisinä päivinä edelleen kovan päänsäryn vuoksi, joten omaiset soittivat sairaalan puhelimeen ja kyselivät hoitajilta voinnistani. Joskus jaksoin muutaman sanan puhua omaisille itsekin, mutta puhuminen pahensi pääkipua.

Ensimmäiset hämärät muistikuvat minulla on jossain vaiheessa leikkauksen jälkeen teho-osastolla ollessani. En kuitenkaan muista, ovatko ne muistikuvat leikkauspäivältä vai vasta joskus myöhemmin.

Aivoverenvuodon aiheuttama päänsärky kesti jatkuvana useita viikkoja

Vaikka olen kärsinyt kovista kroonisista kivuista koko elämäni käyden läpi ajoittain lähes sietämättömän kovia kipukausia, niin aivoverenvuodon aiheuttama päänsärky on pahinta kipua, mitä olen elämässäni kokenut. 

Jatkuva ja todella kova päänsärky kesti vielä viikkoja aivoverenvuodon jälkeen ja terveydenhuollon ammattilaisilla oli vaikeuksia saada sitä hallintaan. 

Välillä vahva suonensisäinen kipulääkitys peruslääkitykseni lisäksi auttoi siihen hetkeksi "taittaen kivulta pahimman terän", mutta välillä sekään ei tuntunut auttavan. Kipulääkityksen ajoitus oli tärkeässä roolissa ja eri hoitajilla oli eri näkemyksiä lääkehoidostani, vaikka olevinaan samoja ohjeita noudattivatkin.

Aivoverenvuoto oli aiheuttanut minulle myös aivo-selkäydinneste- eli likvorkierron häiriön, mikä omalta osaltaan pahensi päänsärkyä radikaalisti. Sen takia minulle tehtiin useamman kerran lannepistos-eli lumbaalipunktio, jotta likvoria saatiin laskettua ja siltä osin helpotettua päänsärkyä. 

Aivoverenvuodon jälkeen pää ei kestä minkäänlaista liikuttelua ja niska on äärimmäisen jäykkä. Voin sanoa, että pysyin hädin tuskin tajuissani istuen kyyryasennossa selkä pyörenänä tehtävän toimenpiteen aikana.

Tosin likvornesteen laskiessa, päänsärky hellitti välittömästi, mutta ikävä kyllä päänalueella kesti parisen tuntia toipua toimeenpiteessä vaaditusta pään- ja niskanalueen liikuttamisesta. Se aiheutti myös järkyttävää pahoinvointia.

Monenlaisia hoitajia ja painajaisten yö

Monet hoitajat hermostuivat minuun, koska olin niin valtavissa kivuissa ja anelin lääkitystä vähän väliä. Koska ajantajuni ja muistinikin pätki ja olin välillä kivuissani tajunnan rajamailla, niin en alussa muistanut kunnolla, milloin viimeksi olin saanut kipulääkettä.


Saatoin tuskissani ja epätoivossani tarttua hoitajaa käsivarresta hakeakseni turvaa, mutta he suhtautuivat asiaan hyvin eri tavoin. Eräs hoitaja antoi minun pitää häntä kädestä ja itkeä pysyen vierelläni. Se hälvensi pelkojani ja paniikinomaisia tunteita kovissa kivuissa ja avuttomana.

Erään toisen kerran tartuin jälleen paniikissa hoitajaa kädestä ettei hän jättäisi minua yksin tuskissani. Kyseinen äkäisen oloinen ja kipulääkeaneluihini täysin kyllästynyt hoitaja puolestaan riuhtaisi kätensä irti ja ärähti käskien minun olla koskematta häneen.

Tokihan hoitajilla on oikeus koskemattomuuteen, mutta olisi ollut inhimillistä antaa minun pidellä häntä kädestä ja selittää minulle kärsivällisesti, milloin minulle voitaisiin antaa lisää kipulääkettä. Vähintään ainakin olla minulle ystävällinen ja pysyä vierelläni.

Eräs yö on kuitenkin jäänyt minulle erityisesti mieleen. Sain kokea, mitä on olla yksin avuttomana epäammattimaisen hoitajan armoilla kovissa kivuissa. Annoin heti aamulla hänestä suusanallisesti palautetta muille hoitajille, ketkä lupasivat viedä viestiä eteenpäin. He kysyivät haluanko tehdä hoitajasta kirjallisenkin valituksen/huomautuksen, mutta vointini oli liian heikko siihen enkä jaksanut myöhemminkään hiukan paremmassa kunnossa sitä tehdä.

Koin sairaalassa yhden elämäni pahimmista "painajaisten öistä" kovissa kivuissa sekä epäasiallisen ja ilkeän hoitajan armoilla.


Jatkuu seuraavassa osassa...

Rakkaudella, Anne